Kun yhtye tekee paluun kymmenen vuoden tauon jälkeen, vaikka alla on vain yksi albumi, niin ennakko-odotukset eivät ole kummoiset. Asiaa ei paranna sekään, että tämä 1991 perustettu ja debyyttinsä 1995 julkaissut puolalainen Mastiphal oli aikanaankin varsin tavanomaista, kosketinsoittimilla sävytettyä black metalia.

Kokoonpanonsa laulajaa ja kitaristia lukuunottamatta täysin uusineen bändin paluulevy Parvzya yllättää ensikuulemalta ollen debyyttiä huomattavasti suoraviivaisempaa ja brutaalimpaa mättöä. Käytännössä Mastiphalin nykyinen versio onkin täysin eri bändi.

Musiikki on kaikessa hyökkäävyydessään vaihtelevaa ja teknistä, mutta teknisyyttä ei ylikorosteta vaan kappaleiden rakenteet pysyvät selkeinä. Välillä deathmetalmaisiakin piirteitä riffeissään esiin tuovan levyn kitarasoolot ovat myös toimivia, musiikkiin nähden välillä hyvinkin harmonisia, mutta eivät silti riko tunnelmaa. Laulaja Flaurosin kähinät eivät kovin kummoista ole, mutta perustasoisina menettelevät.

Parvzyan tuotannollinen puoli on kunnossa. Levy soi modernisuudessaan hyvinkin kirkkaasti olematta silti kliininen. Kitarat rouhivat pinnassa, rummut kuulostavat rummuilta ja yleisoundi on kauttaaltaan hyvin metallinen, luoden levylle sopivalla tavalla tiukankuuloisen ilmapiirin. 

Hyvistä puolistaan huolimatta Parvzya edustaa monien nykylevyjen tavoin niin tuotannollisesti kuin teknisesti tasokasta jälkeä, mutta jää kuitenkin sisällöllisesti perushyväksi (black)metallilevyksi. Varmaotteisuudessaan levy on kyllä keskivertosäätäjien yläpuolella ja  ihan tsekkaamisen arvoinen julkaisu.