Soitinpornoilu on kyllä periaatteessa hauskaa, kun se vedetään kunnolla överiksi. Kuitenkin sitä toivoisi, että soitin sisällöstä löytyisi silti jotain ajatusta, eikä vain itseisarvoista kimpoilua suuntaan ja toiseen.

Ruotsalainen Inevitable Endin voisi karkeasti kategorisoida thrash/death/grind-osastoon, mutta sen "epälinjaus" tekee soitosta häiriintyneen kuuloista, jonka päämausteina ovat epäharmoniset sointukulut, kirskumiset, möyrimiset, random-rumpaloinnit ja psykoottiset huutolaulut. Siinäpä oikeastaan koko bändin konsepti, jossa toinen tuleminen, The Oculus eroa, ei oleellisesti eroa debyytistä.

Kyllähän levy teknisesti pysyy kasassa, sikäli jos sitä voi edes niin määritellä. Sekoilu maistuu silti enemmänkin alleviivatulta, sillä levyllä on kovin vähän sellaisia kiintopisteitä ja kappaleita, mistä saisi selkeää otetta. Aloituskappaleessa Tell Us, Parasites mainitaan sanat "übermensch" ja "Arbeit macht frei", mutta sanoitusten lopussa on se pakollinen julkilausuma, jolla painotetaan, että käsitteet ovat vain metaforisia ja täten sanoudutaan irti kaikesta aiheeseen liittyvästä. Harmi, sillä näin vietiin se levyn ainoakin varma täky, mihin tarttua. No, tällaiset asiat nyt pitää valitettavasti mainita herkille sieluille aina erikseen.

En voi sanoa mitenkään pitäväni tällaisesta menosta ja on vaikeaa keksiä missä olosuhteissa tätä edes kuuntelisin. Kenties imuroidessa tai tiskatessa? Ei tämä mene oikein huumorimusiikistakaan, vaikka huumoriahan tämä on. Se vain ei naurata.