Black/thrash metalin loputtomasta suosta tuntuu nousevan loputon määrä geneeristä tusinatuotetta, joille myös jostain syystä nimi on annettu. Vuoden takainen debyytti, Rise of the Desecrated, ei ollut kaksisempi tekele, jos ei nyt täysi surkimuskaan. Aina ei pojasta polvi parane, kuten puolituntinen Past Midnight... muistuttaa.

Kahdeksan biisiä sitä samaa, eli melodista black/thrashia germaanisen oluen tuoksussa. Nahkaa, niittejä, rasvaista tukkaa ja luotivöitä. Toimii kuin junan vessa, ainakin jos olet neljän promillen humalassa tai et ole koskaan kuullut levyllistäkään hyvää black metalia, saati oikeasti hyvin tehtyä thrashia. Past Midnight... on pastissia sen pahimmassa muodossa: niin epätyypillistä ja tavanomaista, että melkein vituttaa, ja omaperäisyyttä on yhtä paljon kuin rullassa paskapaperia.

Biisit eivät ole huonoja ja tämä onkin ansio, jonka voi pistää sen tavanomaisuuden ja pastissimaisuuden piikkiin. Aidolla omaperäisyydellä kun levy olisi helposti kuulostanut joko astetta paremmalta tai sitten suorastaan hävettävän huonolta vesilinnun heittoesineeltä. Jos yhdistelmä black ja thrash sanovat lukijalle mitään, on todennäköisyys, että olet tämän levyn jo kuullut muodossa tai toisessa. Jos taas et, niin älä myöskään aloita tästä levystä.

Reipasta tempoa, black/thrash -riffittelyä, käheää ärinälaulua ja ok-mallin tuotanto. Keskitasoista kaikkiaan. Plussaa kuitenkin siitä, että levy saa hetkittäin jalan nytkymään.