Kansitaide Rhapsody of Fire
From Chaos to Eternity
CD
[ Nuclear Blast ]

( 7+ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Ad Infinitum
02. From Chaos to Eternity
03. Tempesta Di Fuoco
04. Ghosts of Forgotten Worlds
05. Anima Perduta
06. Aeons of Raging Darkness
07. I Belong to the Stars
08. Tornado
09. Heroes of Waterfalls' Kingdom

Kesto 57:22

Italialaisen sankarihevin saattue on täällä taas. Harmittavista lakikiistoista selvittyään bändi on elänyt varsin tuotteliasta kautta, sillä kahteen vuoteen on tuutattu ulos kaksi täyspitkää studioalbumia ja puolituntinen EP. From Chaos to Eternity on järjestyksessä yhtyeen kahdeksas studioalbumi, jolla pysyväksi jäseneksi on liitetty HolyHell ja HESS –yhtyeistä tuttu Tom Hess. Myös Christopher ”Saruman” Lee on edelleen mukana viemässä loppuun bändin debyytillä aloitettua fantasiasaagaa.

Rhapsody of Firesta voidaan tietysti olla montaa mieltä, mutta asenteen puutteesta bändiä ei voi syyttää. Kotisivuillaan bändi tituleeraa itseään 90-luvun yhdeksi eniten vaikutteita antaneeksi bändiksi. Ja onhan jäljittelijöitä piisannut, mutta yksikään niistä ei ole pystynyt karauttamaan ratsuaan yhtä korskeaan laukkaan kuin kantaisä itse.

Minulle Rhapsody of Fire on merkittävä bändi sikäli, että se oli ensimmäinen ”oma bändi”, jota kuuntelin hartaasti isoveljen epämääräisten hevikasettien jälkeen. Musiikin jylhyys ja tarttuvuus oli aivan toista luokkaa kuin millään muulla bändillä, jota olin siihen mennessä ehtinyt kuunnella. Symphony of Enchanted Lands (1998) oli hetken aikaa maailman paras levy, joskin kilpailijana oli oikeastaan vain bändin vuotta aiemmin julkaisema debyytti. Viimeistään yläasteella fantasiahevin fanitusta oppi häpeämään ja tilalle tuli muita yhtyeitä. Musiikkimaku kiertää kuitenkin kehää ja kun nuoren miehen itsetunto ei enää pienistä hätkähdä, voi vanhojen suosikkien pariin palata hyvällä mielellä.

Suhteellisen kovassa vauhdissa ollaan edelleen kahdeksannella levyllä, joka esittelee entistä monipuolisemman Rhapsody of Firen ja ennen kaikkea monipuolisemman vokalisti Fabio Lionen. Ne kuuntelijat, jotka eivät ole kokonaisia maistiaisia bändin kotisivuilta ennakkoon massutelleet, tulevat yllättymään Fabio Lionen kyvyistä. Itse etsin ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen kuumeisesti tietoa eri vierailijoista, mutta niin se vain on uskottava, että Fabio itse vetää levyn kaikki vokaalisuoritukset aina jylhistä korkeuksista aina synkkiin peikkojen täyttämiin metsiin. Englanti ei ole oikein koskaan italiaanon suuhun taipunut, vaikka onkin matkan varrella parantunut. Niille, joita asia niin kovasti harmittaa, on tällä kertaa tarjolla kaksi kokonaan italiaksi laulettua kappaletta.

Siinä missä ensimmäiset levyt alkoivat Emerald Swordin tai Rage of the Winterin kaltaisilla hittiveisuilla, on kymmenen vuotta vanhempi Rhapsody of Fire hieman teknisempi. Ja mikäs siinä Turillin ja Staropolin säveltää, kun tahtia patterin takana lyö saksalaisvahvistus Alex Holzwarth, jonka työskentelyä on tullut ihasteltua ennen kaikkea Sieges Evenissa. Palavan kuoren alta paljastuu kuitenkin aito ja oikea Rhapsody hieman pintaa rapsuttamalla. Tasaisesta biisimateriaalista suosikeiksi ovat useamman kuuntelukerran jälkeen muodostuneet levyn avaava nimibiisi ja kertosäkeessä huimasti pauhaava Tornado, jossa kuullaan myös Fabion totutusta poikkeavaa vokaalityöskentelyä. Levyn päättää lähes 20-minuuttinen Heroes of Waterfall’s Kingdom, jonka mitassa on jonkun verran ilmaa muun muassa kertojaosuuksien kautta.

Kuten todettua, Rhapsody of Firen kahdeksas studioalbumi päättää kitaristi Turillin kynäilemän fantasiasaagan. Vaikea kuitenkin uskoa, että bändi heittäisi fantasia-aiheet tulevaisuudessa romukoppaan ja ryhtyisi laulamaan esimerkiksi berlusconilaisesta politiikasta. From Chaos to Eternity osoittaa, että fantasiahevin kantaisä ei ole keksinyt pyörää uudelleen, mutta lisännyt matkan varrella siihen pari pinnaa lisää. Bändin faneille Rhapsody of Firen uusi levy on takuuvarmaa tavaraa. Muiden kohdalla koirat haukkuvat ja karavaani kulkee.
 



17.06.2011, Esko Juhola
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
The Cold Embrace of Fear - A Dark Romantic Symphony
The Cold Embrace of Fear - A Dark Romantic Symphony
[ MCD ]
The Frozen Tears of Angels
The Frozen Tears of Angels
[ CD ]
Visions From the Enchanted Lands
Visions From the Enchanted Lands
[ DVD ]
Triumph Or Agony
Triumph Or Agony
[ CD ]
http://www.rhapsodyoffire.com Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 3431
Palaa »
 
Bookmark and Share