Saksa, tuo thrashin, retron ja kierrätyksen moniottelija, tunnetaan lukuisista jämäbändeistään, jos myöskin niistä suuren maailman onnistumisistaan musiikin saralla. Vuonna 1992 perustettu Witchburner ei kuulu varsinaisesti kumpaankaan osastoon, vaan tekee pastissilta tuoksuvaa black/thrashiaan perinteiden nimissä.

Jaksaako joku yllättyä, jos kerron Demonsin olevan tavanomaista genressään? Tai ettei se uudista genreä? Tai että se kuulostaa oikeastaan samalta kuin kiljoonatusinaa vastaavaa bändiä? Entä jos kuitenkin sanon sen olevan ihan hyvää, tai ainakin kelpoa kuultavaa pienissä erissä?

Demons, järjestyksessään yhtyeen kuudes täysiptkä levytys, luottaa perusasioihin, kuten jalkaa nytkyttäviin riffeihin, kuivakkaan kärinälauluun, tarttuviin kertseihin ja moshparteihin. Varsinaisesti hyvää thrashia tämä ei ole, ja vielä vähemmän tämä on hyvää black metalia, mutta jotain toimivaa tässä kuitenkin on, jos ei nyt mikään kotimaansa Desaster olekaan.

Kun soundipuoli on kohtuullisen hyvin kohdallaan ja biisit takuuvarmaa junan vessa -laatua, niin mikäs tätä kuunnellessa. Jos ei muuta, niin sopiihan levy ainakin kesäfestareiden matkalevyksi, telttojen pystyttämisen taustameluksi ja lopuksi vaikkapa juomamukin aluseksi ennen kuin kaikki poltetaan ennen kotiinlähtöä.