Ensin Slaver-nimellä 1980-luvun puolivälissä aloittanut, sitten Thrasher Deathiksi nimensä vaihtanut ja myöhemmin vielä Psychotroniksi muuntunut tapaus vaihtoi nimensä takaisin siihen järjestyksessään toisena tulevaan jokunen vuosi takaperin. Nyt tämän identiteettikriisistä kärsivän polakkibändin alkupään demotuotanto on pistetty yksiin kansiin, mutta laadusta viisveisaten.
Paketti käynnistetään Women Die -demolla vuodelta 1987, joka onkin soundeiltaan tarjonnan parasta laatua. Tämä ei vielä tarkoita, että jälki olisi erityisen hyvää, mutta sentään jollain tavalla kuunneltavaa. Biisimateriaalista voi olla montaa mieltä. Meno on toisaalta menevää ja 80-luvun puolivälin mukaisesti ehtaa ja energistä, mutta kappaleiden puolesta kovin geneeristä ja ajalleen tyypillistä, hyvässä ja huonossa. Mitään oman aikansa Megadethia tai Metallicaa puolalaisittain tässä ei tarjolla ole.
Paria astetta kämäisempään suuntaan mennään You Must Kill -treenidemon ja sitä seuraavien bonuksien myötä. Soundi on helvetin rupista, epäselvää, pörisevää ja ylipäätään juuri sellaista kuin treeninauhoilta voi odottaa. Vaikka tyylilajiltaan meno on thrash/speed metal, tuovat laulupuolen ärinät mieleen enemmänkin black/thrash-genren tusinabändit. Valitettavasti soundi syö biiseiltä sen vähäisenkin kuunteluinnon.
Olkoot kuinka kvlt!-klassikkoja tahansa, en pysty mitenkään perustelemaan tällaisen demokokoelman julkaisua omana - oletetusti täyshintaista - julkaisunaan. Jonkin levyn bonusmateriaalina, kyllä, mutta että omana levynään? Ei kiitos. Jos itse rupinen polakki-thrash sinänsä onkin vielä kuriositeettina ehkä tsekkaamisen arvoinen, eivät yhdentekevät rässibiisit näin paskalla tuotannolla ole ropojen sijoittamisen arvoinen.
Suositellaan kuitenkin kaikille uuteen Morbid Angel -levyyn pettyneille.
17.06.2011, Serpent |