|
01. Swanlike
02. Infiltration
03. The Sun Beyond Your Eden
04. Virtuous Dilemma
05. Inside Final Dreams
06. The Neverending
07. In Silent Harmony II
08. Suffering |
Saksalaisen Voice Of Life levy-yhtiön kanssa saman kansalaisuuden omaava suojatti Dark Suns soittaa omien sanojensa mukaan progressiivista dark metalia. Kai määritelmä paikkansa pitää, vaikka levyllä löytyykin vaikutteita monista muistakin metallin tyyleistä. Swanlike on bändin esikoislevy ja sitä on jo verrattu Opethiin ja vanhaan Amorphikseen, mikä varmasti imartelee Dark Sunsin poikia. Mieleni teki luovuttaa ja vaihtaa levyä jo ensimmäisen biisin aikana. Laulaja aloitti persoonattomalla puhtaalla goottilaululla ja vaihtoi välillä death metal -kurnutuksen pariin. Kurnutukseenkin tottui ja loppujen lopuksi se kuulostaa, omaksi yllätyksekseni, paremmalta kuin goottimölinä. Puhtaan laulun astuessa kuvioihin, mukaan tuli myös akustinen kitara ja piano, melkein joka kerta.
En ole ikinä ymmärtänyt, miksi biisit pitää venyttää kymmenminuuttisiksi, kun mitään uutta ei löydy viiden minuutin jälkeen. Ehkä yhtye ymmärsi sanan proge väärin? Bändin soundimaailma muodostuu surisevista kitaroista ja pimpelipom-syntikasta. Viimeinen biisi Suffering on jo silkkaa doom metalia.
Vaikka keskittymiskykymi herpaantui vähän väliä, kuuntelin levyn urheasti loppuun asti huomatakseni, ettei se ollut sen arvoinen. Levyn parasta antia on In Silent Harmony II, joka eroaa muista levyn biiseistä täydellisesti. Kolme minuuttia kestävä rauhallinen instrumentaalisävellys katkaisee Swanliken tunnelman kertaheitolla, ja sen tarkoitus jääkin hieman epäselväksi. Kolme pistettä heruu jokaisesta In Silent Harmony II:sen minuutista.
3/10
Meeri Koskialho
Luin juuri Meerin arvion tästä Dark Sunsin Swanlike -levystä, ja pitää sanoa jotta kyllä nyt paukahtelee sukset siihen malliin ristiin, että hiihtäjät ovat pitkin latua ja Lahden kisojen mainospipot jossain näreikössä, sen verran eroavat näkemyksemme tästä levystä.
Ensireaktioni kuunnellessani Swanlikea oli kiljahdella Opethin nimeä pikkulapsen innokkuudella, ruotsalaisen progea ja deathia yhdistelevän edelläkävijän vaikutus on nimittäin niin ilmeinen Dark Sunsin ilmaisussa. Yhtye rakentaa kappaleensa hyvin pitkälle samoista palikoista kuin Opeth, kappaleiden ollessa hyvin pitkiä progeteoksia, joihin on haettu tunnelmanvaihtelua ja mielenkiintoisuutta juuri samoilla maneereilla kuin jo edellä mainittu ruotsalaisyhtye. Välillä vokalisti, Niko Knappe, mörisee musiikin raipatessa taidokkaan deathmetallisesti ja pian osa vaihtuukin taas tunnelmaa luovaan progeiluun, jossa lauletaan puhtaasti, moogit ujeltavat ja meno on muutenkin mukavan vanhahtavaa sekä tunnelmallista kitaroiden fiilistellessä kevyen eteerisesti. Vaikka yhtye vetääkin puhtaasti pöytään samat kikat kuin Opeth, onnistuu Dark Suns kuitenkin kuulostamaan todella piristävältä sekä riittävän omaperäiseltä, kappalemateriaalin ollessa hyvin vahvaa ilman, että biisejä on venytelty väkinäisen oloisesti. Esimerkiksi nimiraidan reilusta yhdestätoista minuutista yksikään ei ole mielestäni turha.
Eräs asia kuitenkin vaatii Dark Sunsissa totuttelemista. Vokalisti Niko Knappen puhdas lauluääni ei nimittäin aina toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Välillä miehen ääni yltyy hieman turhaan venyttelyyn, jolloin mieleen tulee lähinnä huonon goottibändin laulaja. Muutenkin miehen ominainen lauluääni on sen verran persoonallinen, että se vaatii hetken totuttautumisen ennen kuin musiikista pystyy nauttimaan täysvaltaisesti. Laulutyyli tuo mieleen myös välillä Katatonian.
Kokonaisuutena Dark Sunsin ”Swanlike” on ihan kelpo paketti, ja varmasti puhuttelee kaikkia progressiivisen metallin ystäviä, jotka eivät kavahda musiikista löytyviä death metallisia osuuksia. Veikkaan, että Opethin fanit pitävät tästä varmasti. Pisteitä sitten pudottaakin ikävästi juuri tuo samankaltaisuus, sillä vaikka yhtye vilautteleekin musiikissa omaperäisiä kikkoja, on silti pääosa yhtyeen ilmaisusta tuttua jo monilta muilta tahoilta, jottei mistään täydellisestä originaaliuden riemuvoitosta voida puhua. Toinen verottava asia on vokalistin ääni, joka ei aina tahdo oikein venyä kaikkiin osuuksiin. Levy silti tulee viihtymään soittimessani vielä arvioinkin jälkeen, koska proge on niin mahdottoman kivaa musiikkia.
7/10
Niko Kaartinen
18.08.2003, Meeri Koskialho / N. Kaartinen |
|
