Toisinaan on luojan lykky, etteivät ennakkoluulot osoittaudu todeksi. Vai mitä pitäisi odottaa Within Temptation -kitaristin sooloprojektilta, jossa hän lyöttäytyy yhteen Hollannin ykkösrapparina tunnetun Wudstikin sekä Pain of Salvationista ja Cloudmachinesta lainattujen muusikoiden kanssa? Sinfonista goottimetallia otelauta-akrobatian ja rapin kera?

Jo For All We Knowiin asetettujen ennakkoluulojen kohdalla mennään pahasti metsään, sillä kitaristi Ruud Jolie on saanut luotua sivuprojektistaan kaikin puolin hämmästyttävän aikaansaannoksen. Lista niistä asioista, joilla For All We Know yllättää, on pitkä. Ensinnäkin kokonaisuus kuulostaa sooloprojektia enemmän oikealta bändiltä. Toiseksi yksikään Ruud Jolien aiemmista töistä ei ole antanut pienintäkään vihjettä siitä, että hänessä asuu suuri piiloprogeilija, mikä myös kuuluu For All We Knowissa. Tuloksena on syntynyt vahva albumikokonaisuus, joka jakaa saman hengen Radioheadin, Porcupine Treen ja Riversiden töiden kanssa, mutta omaa myös tarpeeksi vahvan oman identiteetin erottuakseen muiden nykyprogebändien joukosta. Mutta kaikkein yllättävimmäksi piirteeksi For All We Knowissa nousee Wudstikin taidot hämmästyttävän lahjakkaana solistina. Miksi pirussa hän on haaskannut lahjansa rapin parissa?

Eteeristä, mutta melodista nykyprogea sisältävässä levyssä on myös läsnä jonkin verran metalliaineksia, mutta suurimmaksi osaksi ne on suodatettu taustalle. Vaikka levy pitääkin sisällään modernia nykyprogea, nousee siltä hienosti esiin Marco Kuypersin ja Thijs Schrijnemakersin upean vanhakantainen kosketintyöskentely, jossa Hammondit raikuvat ja Rhodes pehmittää tunnelmaa tarpeen mukaan. Pain Of Salvationista tuttu rytmisektio pystyisi varmasti vieläkin koukeroisempiin suorituksiin, mutta onneksi Daniel Gildenlöwin johtaman ruotsalaisryhmän poukkoilevaa rytmiikkaa ei tälle levylle ole tarttunut. Kokonaisuudesta kuvastuu selvästi, että vaikka kyse on kitaristin tekemistä kappaleista, on musiikkia palveltava sen vaatiman luonteen mukaan ja siihen vaaditaan kaikkien muusikoiden panosta.

Sävellyksinä levyn kappaleet ovat progressiivisen rockin mittakaavassa lyhyitä, mutta ne tarjoavat sitäkin enemmän nautinnollisia yllätyksiä. Avauskappale Blind Me alkaa minimalistisella kehittelyllä, kunnes se suorastaan räjähtää päälle kertosäkeen käynnistyessä. Duracell-pupun rummutuksen vimmalla etenevä Busy Being Somebody Else omaa tarttuvuutta ja melankoliaa sopivassa mittasuhteessa, jälkimmäisen puolen leimatessa kokonaisuutta koskettavasti levyn muissakin kappaleissa. Päällekäyvimmilleen meno yltyy kimurantissa Down On My Kneesissä, joka on lähes yhdeksänminuuttisessa kestossaan kiekon pisin kappale.

Epäilemättä For All We Knowia yritetään markkinoida nimekkäiden vieraiden avulla (mm. Daniel Gildenlöw ja Sharon den Adel), mutta edes vierailevien artistien läsnäolo ei pysty rikkomaan Ruud Jolien visioimaa kokonaissoundia. Kaikessa yllätyksellisyydessään ja vahvassa musiikillisessa annissaan For All We Know nousee yhdeksi merkittävimmistä julkaisuista tältä vuodelta. Ainoa kummastusta herättävä asia levyssä on, miksi se on julkaistu vain omakustanteena?