Norjalaisen Helheimin kahta vuosikymmentä hipova ura ei ole ollut se kaikkein suoraviivaisin eikä nousujohteisin, vaikka jonkinlainen kehityskaari onkin taustalla havaittavissa. Aikoinaan varsin voimakkaalla norsecore-debyytillä aloittanut yhtye on tullut kauas noista ajoista, ulosannin pehmentyessä ja muuttuessa monimuotoisemmaksi yhtyeen kypsyessä samalla myös omintakeisempaan suuntaan. Parin hieman heikomman lärpäkkeen jälkeen on aika nousta, ja tästä tuloksena seitsemäs levytys Heiðindómr ok mótgangr.

Siinä missä varhaisempi Helheim oli helposti lähestyttävää ja silti hyvää, varsin tarttuvaa materiaalia, on yhtye kehityksen myötä luikahtanut yhä syvempiin syövereihin, eikä aina ihan hyvällä tavalla. Sama vaivaa osittain myös tätä tekelettä, joka koostuu paitsi niistä suoraviivaisista räiskeistä ja hitaammista tunnelmapaloista, myös vaikeammin lähestyttävistä osioista. Nämä jälkimmäiset ovatkin meikäläisen kirjoissa levyn kankeampaa antia, jos nyt eivät ihan suoranaisia kliimaksin antiteesejä olekaan.

Tasapainottelu herkemmän ja fiilistelevämmän viikinkimetallipuolen ja astetta viiltävämmän black metalin välillä onnistuu kohtuullisesti, muttei aivan saumattomasti. Molemmille löytyy hetkensä ja paikkansa, jos nyt sitä kontrastia näiden välillä onkin biisiannin muodossa. Välillä kun levyllä vaikerretaan tuskallisen kuuloisesti, puoliakustisten soidessa taustalla, ja toisaalla taas mennään liki Arckanumin hengessä: raa'asti ja hyisevän kylmästi.

Biisitarjontaa voi kuitenkin pitää kokonaisuutena tasaisen hyvänä. Tätä tukevat myös hyvät soundit ja monipuolinen lauluskaala, jossa kuullaan antia riipivistä rääkynästä puolipuhtoisiin vetoihin. Levyssä tuntuisi olevan kuitenkin potentiaalia parempaankin, mutta sitä yhtye ei syystä taikka toisesta lopulta kuitenkaan saavuta. Heiðindómr ok mótgangr on kohtuullisen hyvä suoritus yhtyeen uralla, mutta jää jälkeen bändin parhaimmistosta, jos toisaalta sitten samalla piekseekin sen vähemmän hyvän annin.