Vaikka Korpius melkein kaima meikäläisen kanssa onkin, en pysty antamaaan armoa yhtyeen debyyttitäyspitkälle. Kanadasta tulee melko monta teknisen death metalin taitajaa, mutta Korpiusilla on tyylillisistä yhtäläisyyksistä huolimatta maanmiestensä vakuuttavuuteen vielä matkaa. Itselleni Korpius on ensinnäkin liian kiltti yhtye. Shades of Black on sikäli osuva nimi levylle, että se tuntuu monin paikoin jäävän tasaisen harmaaksi ja vaisuksi tuotokseksi - siinä on vain häivähdys mustaa. Soundi, laulu ja riffit ovat kaikki periaatteessa kelvollisia, mutta leikkaavaa terävyyttä bändi ei esittele kuin aivan hetkittäin. Korpius ei murhaa, ei tapa, ei oikeastaan edes uhkaile. Hieman karrikoiden sanottuna Shades of Black onkin 39 minuuttia mitäänsanomattomuuden harakiria.

Koska kesä on kohta ovella, haetaan Korpius-esikoiselta kuitenkin muutama positiivinenkin seikka. Kakkosraita On the Edge on yksi levyn parhaista biiseistä, sillä siinä sentään täyttyvät useimmat kelvollisen teknisen kuolon kriteerit. Omaperäisyydestä ei voi vielä puhua, mutta askel vie sentään oikeaan suuntaan. Kiekon ehdottomasti hienoin hetki on Disillusionin väliosan tunteikas kitaraliidi, jossa kaikuu ihan komeasti myöhempien aikojen Death. Tämäkin hetki on valitettavasti ohi nopeasti, mutta se tuo levylle sentään jonkinlaista merkityksen tuntua. Se on nimittäin ainoa hetki Shades of Blackilla, jolloin bändi onnistuu kuulostamaan hyvältä kuulostamatta samalla heti helposti nimettävältä verrokilta. Ainekset, jotka Korpiusin siis kannattaa debyytiltään viedä mahdolliselle tulevalle kakkoslevylle, ovat harvassa, mutta ehkä niitä kuitenkin lopulta on.