Alkoiko Falconer kenties polkemaan paikallaan edellisen, 2008 Among Beggars And Thievesin aikaan? Bändin itsensä mielestä ilmeisesti kyllä, sillä viimetalvinen ilmoitus kokonaan ruotsiksi levyttämisestä oli melkolailla yllättävä, vaikkei tällaiset kappaleet todellakaan olleet heille mitenkään harvinaisia. Koska bändi on aikaisemmin äidinkielellään levyttänyt suurimmaksi osaksi lähinnä kansanlauluja tai sellaisen oloisia originaaleja, laittaa uudelle Armodille valittu tyyliseikka epäilemään koko Köyhyyden (vapaa suomennos) sisältävän tällaista antia.

Kuitenkin jo albumin ensimmäinen raita todistaa toisenlaista. Jo sekin on merkillepantavaa että toiseksi pisin biisi on laitettu avaajaksi, mutta samalla kyseessä ei ole todellakaan mikään ankka (maailman huonoin juttu...) vaan pikemminkin yksi bändin rankimmista teoksista, vaikkei se powermetallissa mikään itseisarvo olekaan. Hyvä ja ennenkaikkea nopea kappale kuitenkin, joka rymistelee kaikki seitsemän minuuttiansa tarttuvan melodisesti viihdyttäen. Kun päämelodia jytistelee ihan lopussakin vielä kerran käyntiin kuin 2001 eponyymin levyn materiaali konsanaan ja sisältää kaikki heidän klassisimmat elementtinsä rauhallista, neitosen duetoimaa väliosaa ja aina yhtä loistavaa kitarointia myöten, ei voi kuin nyökytellä hyväksyvästi mukana. Kakkosbiisissä Dimmornas Drottningissa ruotsin käyttö alkaa sitten jo mietityttää, jos ei kuitenkaan vielä ottaa päähän. Tuntuu että perusrauhallisesta biisistä jää nyt jotakin pois, tai sitten se johtuu vain siitä, etten yhtäkkiä enää ymmärräkään osaa kappaleen lyriikasta. Onneksi Griftefrid yllättääkin heti perään ja alkaa sellaisella rypistämisellä, etten ole blastbeatia kuullut koskaan näin upeissa ja jylhissä tunnelmissa! Liekö kitaristi Weinerhallin ja rumpali Larssonin peruja muinaisesta Mithotyn-bändistään? Tähän hätään en keksi omasta musiikkimaustani yhtään biisiä, jossa blastbeat kuulostaisi paremmalta tai johon tämä intensiivinen rumpujen läpytys sopisi yhtä hyvin. Yleensä se kun ollut vain pääleliimatun ja teennäisen kuuloista, varsinkin harrastamieni melodisemman suunnan bändien käytössä.

O, Tysta Ensamhet on rauhallisin tähän asti, vähäeleinen folklaulelma. "Joka toinen" -asetelma siis jatkuu toistaiseksi räiskimisten & fiilistelyjen kanssa. #5:en, Vid Rosornas Gravin nimi antaisi odottaa toista, mutta sehän onkin pirteän energistä meininkiä täynnänsä oleva virkistävä biisi, jossa tapahtuu paljon. Bändin tavaramerkkiä siis tavallaan, kaikki piirteet rumpumäiskeestä heleään folkkailuun, tyylikkääseen kitarointiin ja monipuolisen taitavaan vokalisointiin löytyvät. Eli alkuasetelmasta huolimatta perinteisestä Falconer-tunnelmasta ei kuitenkaan ole luovuttu, oli laulukieli kumpi vain. Grimborg jää vähän väliin, eikä siitä siten pitäisi kai erikseen kirjoittaakaan, mutta pakko mainita miten jälleen tuntuu että englanninkielisenä tästäkin saisi jostain syystä enemmän irti. Mutta varsin paljon siinäkin ehtii sävyjä olla kolmen ja puolen minuutin kestoonsa nähden. Herr Peder Och Hans Syster pisimpänä kappaleena sitten rehellisesti jo vituttaa nimensä lisäksi myös kestollaan. Sehän on myös nimensä mukaisesti duetto, muttei mitenkään laadukas saati merkittävä sävellys. Se toimiikin selkeästi levyn vedenjakajana, sillä loppuosa Armodista on kovin katkonaista lopettelua. Polskainstrumentaalin jälkeinen Grimasch Om Morgonen on myös aika turha, suvantokohdaksikin kai tarkoitettu välilaulelma. Fru Silfver taas huonosta nimestään huolimatta on hyvin rokkaava, jälleen perinteisempi kappale sieltä rytisevämmästä päästä, tosin samaan aikaan höystetty runsaalla viulunkäytöllä. Karsten Larssonin pedaalit ovat kuitenkin taas kestävyyskoetuksella, mikä on aina hyvä juttu ja sammyhagarmaisella pehkolla siunattu rumpalipeikko ansaitsee kerrankin erityismaininnan tärkeästä roolistaan Falconerin soundimaailmassa. Melkoisen hienon symbioosin he Weinerhallin ja Mathias Bladin todella musikaalisen äänen kanssa muodostavatkin, jälkimmäisen suvereniteetista käy esimerkiksi vaikka tämän Frouva Silfverin kertakuuntelu. Yllätyksekseni myös Gammal Facepalm (tälle on tultava loppu... anteeksi) -Fäbodpsalm- on instrumentaali, aiemman Eklundapolskan jälkeen. Joka puolestaan oli hevimetallin maailmassa sitä kaikkein ruotsalaisinta mahdollista musisointia, varhaisen In Flamesin harrastamien akustisten näppäilyjen jälkeen. Tämä reilu kolmeminuuttinen, outronakin toimiva raita taas on sitävastoin hyvä. Kirkkourkujen pauhua ja muuten vain komeaa kitarointia yhdistelevä sävellys.

Edellisellä levyllä oli jo suuntaa tälle, sillä siinä oli kakkosalbumi Chapters From a Vale Forlornilta käännetyn traditionaalikäännöksen lisäksi pari originaaliakin hurrien äidinkielellä. Mutta tämä ei bändin mukaan ole heille uusi suunta tai mitään muutakaan sellaista, vaan one-off vetäisy, sopivasti bändin 10-vuotisen uran rajapaaluksi. Jopas sitä taas aika riensikin, uuden hyvän power-debyytin löytämisestä. Seuraavalla julkaisulla palattaneen jälleen nk. ruotuun, josta antaa tämän julkaisun ensipainoskin jo tavallaan esimakua, sisältäen englanninkieliset versiot (heidän mielestään) Armodin neljästä parhaasta kappaleesta. Aika hyvin ne näemmä omaan makuunikin osuivat, kun 2-3 näistä allekirjoitan minäkin välittömästi.