Alkujaan vuonna 2004 julkaistu Presence With War on venäläisen metallihybridi Grenouerin neljäs täyspitkä ja ilmeisesti tällä jo 1990-luvun puolella alkaneella uralla edustanee bändin jonkinlaista murrosvaihetta death metalista muihin sfääreihin siirtyen. Pohja on kuitenkin kuolonmetallissa, eikä oikeastaan lainkaan hassummassa sellaisessa.
Yhdellä bonusraidalla paiskattu uusiojulkaisu edustaa korinametallin sitä päätä, jota harvemmin nykyään oikeastaan kuulee. Bändi kun on tavallaan sieltä lajisuuntansa keveämmästä päästä, yhdistää menoonsa vähemmän konventionaalisia - voisiko jopa sanoa - teollisia vaikuttimia ja toisaalta tuo muutenkin mieleen 90-lukulaisen kokeiluvaiheen alan bändeissä. Olipa kysessä sitten ripaus thrash-vivahdetta, menevää groovea tai kourallinen rokkaavuutta, Grenouerilta sitä löytyy.
Presence With War ei ole kuitenkaan sellainen sillisalaatti, jota siltä voisi odottaa. Enemmänkin levytys on tuulahdus raikkautta yksipuolisen juntta-deathin saralla ja vaikka yhtyeen ideat eivät vallankumouksellisia olekaan, on levyssä jotain virkistävää erilaisuutta alan tyypilliseen tarjontaan nähden.
Tuotantopuoli on hyvällä mallilla kaikessa jykevyydessään ja tuhdissa selkeydessään. Vaikka kirkkautta on vaikka kehnommille jaettavaksi, ei levystä puutu pontta eikä voimaa. Laulupuolen antikaan ei rajoitu vain perusörinään, vaan tarjoaa siinä sivussa hieman ärinäosastoa että muutakin ärjähtelyä.
Eihän tällä levyllä vielä genreä mullisteta ja onpa kiekon loppupuolelle mahtunut vähän turhuuksiakin, mutta pienet kauneusvirheet kyllä kestää muuten tasavahvassa levyssä. Vaikka suurimmat hitit tekeleeltä uupuvat, meno muuten on kelvosti kohdillaan.
31.05.2011, Serpent |