Susi on tunnetusti älykäs eläin, mutta liekö senkään päässä loppupeleissä liikaa muita ajatuksia kuin että kenet seuraavaksi pistäisi lihoiksi.

Espanjalainen stoneroija Wolfhead keskittyy suden päänsisäisiin ajatuksiin, mutta sekakäytön seurauksena tuloksena on varsin väririkas ympäristö. Kansikuvan ihmissusi kuvastaa muodonmuutosta, saaden luonteen sivupersoonat esiin kuudella eri tavalla. Koska bändin bio itse nostaa erinäisiä bändejä esiin, niin vapautan itseni tylysti vastuusta, sillä vaikka eponyymi kantava Wolfhead on leivottu stonerilla, niin kuorrutus saavutetaan mausteella jos toisellakin.

Levyn aloittava Journey By The Shaman’s Hand  henkii Alice In Chainsia, kun taas tätä seuraava Cul de Sac on ehtaa Lemmyn patteristoa. Yli kahdeksanminuuttinen Sons Of Asagrd  kumartaa Bathorylle, kun taas Doomed Faith alkaa Black Sabbathilla päätyen loppupuolella lievästi Darkthroneksi. Annetaan nyt vähän armoa nimikkokappaleelle Wolfhead, joka olkoon vain levyn tehokkaimpana kappaleena tanakka, mutta samalla sävykäs stoner-isku. Levy päättyy Pink Floyd -lainaan.

Miten tähän nyt sitten suhtautuisi? Levystä ei jää sinällään sotkuista makua, sillä rouhea soundipolitiikka noudattaa yhteneväistä linjaa. Vaikka tyylikirjo nyt menee vähän laidasta laitaan, niin kappaleet eivät silti liikaa harhaile, mikä oikeastaan pelastaakin levyn. Linjattomuus ei siis sinällään käänny bändiä vastaan, vaikka levy jossain määrin hajanainen onkin. Vaikka Wolfhead ei pistäkään kuuntelijaa lihoiksi, niin kokonaisuus rokkaa varsin hyvin ja sehän ei huono asia ole.