Muutama vuosi sitten kehiin palannut hollantilainen teknisen death metalin legenda Pestilence lyö pöytään nyt toista paluun jälkeistä levyä. Edellisen levyn jäljiltä muutoksia on jo kokoonpanossakin sen verran, että basisti Tony Choy on poistunut riveistä ja tilalle on tullut Patrick Mamelin vanha luottomies, Jeroen Paul Thesseling. Myös rumpupallin on vallannut uusi veikko, Brutuksessa kannuksia ansainnut Yuma van Eekelen. Liekö sitten jäsenistönvaihdoksilla niin suurta merkitystä, mutta kuten kerran aiemminkin urallaan – Testimony of the Ancientsilta Spheresiin – Mameli joukkoineen on päättänyt jälleen lähteä kohti jazzhakuisempaa uraa.

Yhtyeen edellinen levy Resurrection Macabre oli kovasti lupauksia herättelevä, ja vaikka se toki tekninen olikin, sopi se linjaltaan huomattavasti luontevammin kolmen ensimmäisen levyn seuraan. Mutta kuten Spheresillä, vaikuttaa siltä, että Mamelin kunnianhimoisuus muusikkona on vienyt bändin luotaamaan sellaisia vesiä, joita ainakin perinteisemmän linjan fanien on hyvin, hyvin vaikea sulattaa. Toisaalta tämä saattaa vetää puoleensa uusia faneja, mutta veikkaanpa että vähemmässä määrin, sen verran introverttia uusi materiaali on.

Levy alkaa ylipitkän introjahkailun jälkeen varsin lupaavasti passelilla Amgodilla, joka on etupäässä mainiota death metalia, mutta jo tällä raidalla kuullaan vikuria ja omintakeista jazzailua, joten kappale asettaa tunnelman likipitäen koko kiekolle. Death metal ja jazz ovat molemmat hyvin voimakkaina elementteinä levyllä, mutta ainesosat on keitokseen survottu sen verran haastavalla koostumuksella, ettei tästä tahdo osata kymmenienkään kuunteluiden jälkeen sanoa mitään varmaa – muuta kuin sen, että ainakin tällaiselle kovakalloiselle jäärälle se Resurrection Macabre -meininki toimi huomattavasti osuvammin.

Ei todellakaan jää epäselväksi, että Mameli joukkoineen on huikea ryhmä instrumenttitaitureita, mutta tällä kertaa hiukan tuntuu kuin visio olisi ottanut ylivallan sulavasti etenevän musiikkikokonaisuuden sijasta. Huonoa tämä ei ole, ei missään nimessä – edistysaskeleitakin on otettu esimerkiksi Mamelin laulujen lisääntyneessä mielipuolisessa otteessa – mutta kyllä tämä piru vieköön hämmentää. Ehkä levyn todellinen arvo tulee esiin vasta vuosia myöhemmin, joten toivossa on hyvä elää.