Kansitaide Year of the Goat
Lucem Ferre
MCD
[ Ván Records ]

( 8 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. Of Darkness
02. Vermillion Clouds
03. Dark Lord
04. Lucem Ferre

Kesto: 21:25

Year of the Goat ei tee välttämättä itselleen palvelusta pönkittämällä ensijulkaisuaan viime vuosilta kovin tutulla occult rock -jargonilla, mutta kun Lucem Ferre pariin kertaan pyörähtää taustalla, on helppo huomata, että vasemmalla kädellä näitä biisejä ei ole kasaan huitaistu.

Griftegård-vokalisti Thomas Erikssonin pimeistä visioista kummunnut projekti tunnustaa jumalikseen melko odotetut Sabbathit, Pentagramit, Covenit ja Black Widow't, mutta kuten yllä jo totesin, Year of the Goat on todellisuudessa huomattavasti kiinnostavampi kuin paperilla. Ensinnäkin jo Erikssonin ääni tekee tästä EP:stä poikkeuksellisen. Vahva tulkinta saa taustalleen aivan huikeita falsettistemmoja, jotka tuovat itselleni perverssillä tavalla mieleen jopa Musen. Muuta yhteistä Year of the Goatilla ei englantilaispoppoon kanssa sitten olekaan.

Maistiaisena eri puolilla internettiä Lucem Ferreä esitellyt Of Darkness -avausraita on levyn ehdoton hittibiisi tarttuvine kertosäkeineen ja varsin yksinkertaisine rakenteineen. Kappale on jossain määrin samanhenkinen kuin The Devil's Bloodin Christ or Cocaine: keskitempoinen ja iskevä, mutta kenties juuri tästä syystä hivenen kiero. Aluksi se tuntuu jättävän levyn muut biisit tyystin varjoonsa, mutta lopulta koko EP tuntuisi loistavan varjotonta valoa. Vahvoja ovat toisin sanoen muutkin rallit. Yli kahdeksanminuutinen Vermillion Clouds aukeaa EP:n biiseistä kenties hitaimmin, mutta niin vain tämäkin pitkän ja rauhallisen intron sisältävä ralli iskee lopulta tiskiin niin hemmetin tarttuvia melodioita ja riffejä, että ei paremmasta väliä. Jos Muse-mielleyhtymät kuulostavat uskomattomilta, kannattaa kuunnella juuri tämän veisun kertosäkeen taustalauluja.

Levyn päättävän rauhallisen sähkökitarainstrumentaalin lisäksi meille tarjotaan vielä cover-veto Dark Lord, jossa Eriksson ja koko bändi pääsevät revittelemään hitusen rankemmin. Versio on kerrassaan voimallinen ja todella maukkaasti kontrasteja hyödyntävä. Sovitusten osalta Year of the Goat on suhtautunut lainabiisiin varsin vapaakätisesti, mikä ei lopputuloksen perusteella ole ollut lainkaan huono ratkaisu, vaikka alkuperäisen hämärä tunnelma kieltämättä hieman hälveneekin. Lienee sanomattakin selvää, että Lucem Ferre on sen luokan esiinmarssi, että debyyttialbumia sopii odottaa vesi kielellä.



06.05.2011, Antti Korpinen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Angels’ Necropolis
Angels’ Necropolis
[ CD ]
http://www.van-gbr.de Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 3918
Palaa »
 
Bookmark and Share