Vasta puolisentoista vuotta kasassa ollut Winterus pyrkii hyppäämään kelkkaan, jossa Wolves in the Throne Roomin kaltaiset uuden sukupolven yhtyeet ovat jo tovin jos toisenkin mellastaneet. Kyseessä on siis musiikillisesti black metalia muistuttavaa, mutta yhtäältä melodisemman "death" metalin ja luontoaiheisten dark metal -bändien sukulaisjuurta olevaa fiilistelyä.

Debyyttikiekko In Carbon Mysticism tarttuu melodisen rosoisuuden sarviin puolituntisen verran, josta karkeasti ottaen puolet on omistettu instrumentaaliselle ilmaisulle. Vaikka levyn saatekirje tiputtelee villisti nimiä norsecorenkin puolelta, ei Winterusin materiaali ainakaan täällä päässä assosiaatioita siihen suuntaan herättele. Sen sijaan juuri yllä mainittu WITTR tulee mieleen kerran jos toisenkin.

Melodioita, nopeaa tempoa ja etäisesti kaihoisuutta tavoitteleva anti on kuitenkin sarallaan melkoisen tylsänpulskeaa ja lopulta melko mitäänsanomatonta rimpuilua. Yhtye tuntuu sortuvan melko halpoihin kontrastikikkoihin biisejä luodessaan. Jos välillä suristaankin kuin primitiivisempi bm-yksikkö konsanaan ja sahataan vimmatusti, jo hetken päästä ollaan näppäilemässä kitaraa puoliakustisen herkästi. Eikä tässä kontrastisuhteessa sinänsä mitään vikaa, jos biisit olisivat edes hyviä. Vaan kun eivät ole.

Tuotantopuoli on myös eittämättä turhan kämäinen. Soundit tuntuvat kuin tarkoituksella väännetyn rosoisiksi ja "demomaisen huonoiksi", mutta mitään positiivista vaikutusta tällä ei levyn antiin ole. Vinkuva ja uliseva soundimaailma ei muuksi muutu, vaikka sillä jotain ug-skenepisteitä joidenkin korvissa uskookin saavansa. Kaiken kukkuraksi särjetty ärinälaulu on genren keskitasoa surkeampaa suorittamista.

Ei In Carbon Mysticism mikään toivoton räpellys ole, ja mahtuupa näillekin raidoille muutamia hyviäkin osuuksia, mutta kokonaisuus tuntuu auttamattoman keskinkertaiselta. Suositellaan itsetärkeille hipstereille ja black metalinsa ilman black metal -ideologiaa haluaville.