Ranskalaisesta powermetallista puhuttaessa mieleeni tulee ensin ainoastaan Heavenly ja Fairyland. Manigancen uusi Récidive-eepos palauttaa nyt mieleeni myös kolmannen patonkimaan voimametallinimen. Tuskin kuitenkaan kovin pitkäksi ajaksi, sillä en usko, että tulen vuosien, tai edes kuukausien päästä enää albumia muistamaan sen enempää positiivisessa kuin negatiivisessakaan mielessä.

Muistamani mukaan Manigance on ennen ollut hieman enemmän progeen kallellaan, Récidiven kuitenkin nojatessa melko perinteiseen ja suoraan neoklassismilla höystettyyn heavy-/powermetalliin. Laulukielenä sen sijaan on edelleen pysynyt harvemmin tässä yhteydessä kuultu ranska, joka ei valintana tee ainakaan pahaa Manigancelle, jolla ei muuten ole juurikaan omaa sanottavaa.

Manigance on kartalla, mutta selkeä päämäärä puuttuu. Récidive perustuu niin vahvasti laulaja Didier Delsaux'n kireään tulkintaan, että laulumelodioiden pitäisi kantaa huomattavasti paremmin. Hämmentävästi levyn loppuun piilotetut Déserteur ja Déliverance sekä ysäri-Stratovarius –emulaatio Récidiviste ovat levyn piristysruiskeita kohteeseensa uppoavien kertosäkeidensä ansiosta, mutta pääosin hölkytellään epäinnovatiivisisten ja koukuttomien, korkeintaan ihan kivojen, melodioiden parissa. Toisinaan bändi kokeilee vähän raskaampaa vaihdetta, kuten Chant de Bataillessa ja Illusionissa, mutta suurempaa menestystä ei tälläkään suunnalla saavuteta.

Jos Manigance laulaisi muiden yhtyeiden tavoin englanniksi, sen tekemisistä luultavasti jäisi vielä vähemmän kerrottavaa. Erilaisen kielivalinnan ja muutaman virkeämmin vierivän kappaleen ansiosta Manigance kuitenkin erottuu edukseen kaikkein keskinkertaisimmista mekastajista. Ja osaapa yhtyeen laulaja muuten imitoida muuan Brucen ääntelyä vähintään siinä määrin kuin edesmenneen Machine Menin vokalisti Antony Parviainenkin.