Pala todellisuutta -minijulkaisunsa jälkeen kvartetiksi kutistunut Takorauta on saanut viimeinkin valmiiksi ensimmäisen täyspitkänsä, jonka odottaisi herättävän huomiota suomenkielistä heviä harrastavan kuulijakunnan keskuudessa. Vaikka mm. Kotiteollisuus ja Timo Rautiainen Niskalaukauksineen ovat raivanneet tien auki kotikielellä itseään ilmaiseville hevibändeille, poikkeaa Takorauta tavanomaisesta joukosta ilahduttavasti viljelemiensä sinfonisten progemetallivaikutteiden ansiosta. Omaa ylivertaisuutta korostaviin soolomaratoneihin yhtye ei suinkaan sorru, vaan progemetalli on puettu tyylitellyksi kuorrutukseksi kompakteihin kappaleisiin.

Pohjakosketuksella Takoraudan musiikillisen linjan vetovastuu on siirtynyt kosketinsoittaja Jussi Alaräisäselle, joka myös on astunut levyllä solistinpaikalle. Tuloksena on syntynyt vahvaa, melodista metallia, jonka kosketinpohjainen monikerroksisuus ja tavanomaisesta kitaravetoisuudesta poikkeava sinfonisuus erottavat Takoraudan muista kotimaisista metallibändeistä. Jylhien sävellysten tunnelmia korostavat entisestään sanoitukset, joissa ei itsensä ruoskimista säästellä.

Takorauta hallitsee erinomaisesti lyhyemmän itseilmaisun siinä missä kappaleessa Pala maa, pala taivas! harjoitetun rönsyilevämmän eeposmaisuuden. Yhtyeen voi katsoa löytäneen ja täyttäneen raja-alueen, joka monilta kotimaisilta bändeiltä ja progemetalliryhmiltä tuntuu jääneen unholaan: ensimmäisen kohdalla yllätyksellisyyden, joka kuulostaa samanaikaisesti inspiroivalta ja luontevalta, ja jälkimmäisten progeilijoiden kohdalla hyvät kappalerakenteet.