|
01. Hekatón - The Return To Promordial Chaos
02. Apsaras (Temptation Of The Abyssic Nymphs)
03. The Avatars Of Vishnu
04. Hermetic Arkanum - The Eucharist Of The Dead
05. Nefelheim, Abode Of Mist
06. Hephaistus - Blast Of Satan
07. Hyperborean Odes
08. Pure Land
09. Sin With The Daughters Of Man
10. Carnage Forsaken (new version)
11. Spiritual Healing (Death cover)
12. Day Of Suffering (Morbid Angel cover)
|
Toisinaan tulee eteen levyjä, jotka jättävät vähän mitäänsanomattoman olon. Kun useampikaan kuuntelukerta ei oikein anna sitä oikeaa tunnetta ja tunnelmaa, ollaan ikävällä pohjalla musiikin kanssa. Portugalin suosituimpiin ryhmiin kuuluvan, jo viidennen albuminsa julkaisseen Sacred Sinin uutukainen on vähän tällainen. Vaikka kaikki on periaatteessa kunnossa, niin silti jokin tökkii. Sinänsä soittotaidoissa ei ole moittimista ja poljento on tiukkaa ammattilaisten otteella, niin hiukan ponnettomat soundit yhdessä varsin yksipuoliseen äänimaailmaan alkavat yksinkertaisesti puuduttamaan pidemmän päälle. Bändi veivaa perusteknistä death metallia thrash-vivahtein. Blast-komppia viljellessään musiikki menettää voimaansa kun taas parhaimmillaan ollaan suoraviivaisen thrash-sahaamisen kanssa. Myös koskettimia ja naislaulua, tai enemminkin naishoilausta, tarjoillaan muutamissa biiseissä enkä kyllä näe niille mitään tarkoitusta. Onnistunutta sävyä ne tuovat vain muutamissa kohdissa. Levy itsessään on eräänlainen teemalevy, aiheena Atlantiksen mytologia ja tarut ja myönnän kyllä että tarina menee itseltäni täysin ohi, kun en ole Atlantikseen tutustunut sen enempää, mutta sanoituksellisesti liikutaan silti ihan mielenkiintoisella alueella jos sanoituksia jaksaa seurata ja asia kiinnostaa. Aihepiiri onkin levyn parasta antia, yhdessä kahden viimeisen kappaleen kanssa. Nämä kaksi ovat lainakappaleita ja osoittavat turhankin selvästi sen, miksi esim. Death ja Morbid Angel ovat niinkin hyviä yhtyeitä kuin ovat.
13.08.2003, Janne Rintala |
|