Yhden miehen projektista viisikoksi kasvanut De Staat on jäänyt Suomessa toistaiseksi rikollisen olemattomalle huomiolle. Syyttä suotta, sillä hollantilaisihme saattaa tehdä vuoden korkealuokkaisinta vaihtoehtorockia.

Vertailukohtien osalta on helppo kaivaa esiin sellaiset nimet kuin Queens of the Stone Age ja The White Stripes, joskin ryhmä ei tyydy pelkän matkijalinnun pestiin. Eniten yhtyeen omissa kekseliäissä ideoissa korostuvat voimakkaat ja epätyypillisemmät lyömäsoitinrytmit.

Machineryn kuusi ensimmäistä kappaletta ovat täysosumien sarja. Jalkapallo-otteluista tuttu torven toitotus sopii energisellä kierrepotkulla aloittavaan Ah, I Seehin kumman mainiosti. Sweatshop on hitti isolla H:lla, eikä vähiten Routinesin hurmaavaäänisen Kellyn vierailun ansiosta. I'll Never Marry You koukuttaa raukeudellaan ja suriseva Old MacDonald Don't Have No Farm No More vuorostaan negrospirituaaliharmonioillaan. I'm A Rat erottuu mukavasti joukosta rennolla hyvätuulisuudellaan. Keep Me Homessa on samanlaista hurmoksellisuutta kuin aiemmin mainitulla Old MacDonald Don't Have No Farm No Morella. Tumbling Down on selkein väliinputoaja ja loppua kohden albumi alkaa lievästi toistaa itseään, vaikkei loppumateriaalissa muuten olekaan suuremmin harmiteltavaa. Tomwaitsmaisesti kolisutteleva Back To The Grind päättää kuuntelunautinnon upeasti.

Vaikka laulu tuokin toisinaan mieleen muuan Josh Hommen, niin tämä tai muut satunnaiset pikkuviat eivät valtaosin loistavaa kappalekirjoa tuntuvasti vahingoita. Aiemmin pimennossa pysytellyt De Staat tuli ja yllätti mitä positiivisimmin.