Coloradon ohuessa ilmanalassa vaikuttava Havok ryskää jykeväsoundista ja kiivasta thrashia klassiseen Bay Area -tyyliin. Hidastahan Havok ei ole koskaan ja keskitempoisimmillaan yhtyeen kohtuullisen napakat riffit tuovat mieleen mm. Testamentin, mutta kun biiseissä kiihko nousee ja vauhti yltyy, melodioiden koukerot oikenevat ja pieksäntä saa punkahtavia piirteitä, jotka miellyttävät korvaani enemmän kuin miljoonaan kertaan kuultu stardardimyllytys.

Solisti David Sanchezin äänenkäyttö muistuttaa enemmänkin nuoren Tom Arayaa rähinää kuin varsinaisesti "laulamista". Sanchez heittäytyy biiseihin välillä hyvin ja väläyttelee ajoittain hysteeristä kiljahteluakin, mutta vieläkin hullumpi ilmaisu toisi Havokiin lisää särmää. Säröä ja likaisuutta tarvittaisiin myös albumin soundeihin, sillä näin punk rätke ei hyödy levyn putipuhtoisesta tuotannosta.

Bändin soitto- ja sävellystaito yltävät helposti humppakomppilätkeen yläpuolelle. Ei tämä nyt mitään crossoveria ole, mutta D.O.A.:ssa ja Killing Tendenciesissä  Havok tavoittelee muita kappaleita musikaalisempaa ja monisyisempää ulosantia. Ne oikeastaan vain todistavat, että yhtyeen vahvinta osaamista on nimenomaan piiskaus. Kohtuullisen napakassa 42 minuutin mitassaankin levy on lievästi toisteinen, mutta onneksi tympeä lanaaminen ja pyrkimys meloheavyyn ovat nykyrässibändiksi lähes minimissä. Sen vuoksi reipastempoinen Time Is Up ei ole läheskään niin väsyttävä kuin monet muut saman genren tämän päivän albumit.