Nykytrendin mukaisesti hieman hämmentävästi nimetty, Detroitin nurkilta debytoiva Destroy Rebuild Until God Shows, tuttavallisemmin D.R.U.G.S. esittää post-hardcorea. Koskapa määre "post-hardcore" oman kuuntelukokemukseni mukaan saattaa sisältää aivan mitä tahansa - ja vieläpä mielivaltaisessa sekoitussuhteessa - lienee syytä tarkentaa, että Destroy Rebuild Until God Showsin tapauksessa se tarkemmin rajattuna kuulostaisi olevan satunnaisin kone-efektein ja metalli-breakdownein maustettua popahtavaa emocore-punkrockia.
Antaumuksella heittäytyvä solisti Craig Owens kuulostaa My Chemical Romancen vokalistilta megamenestys The Black Paraden aikoihin. Samaa vaikutelmaa tukevat myös harmoniset jengiköörit. Lisäsävyjä "lauluun" saadaan jommankumman kitaristin keuhkoja repivistä deathcore-rääyistä. Kitarasoundi on metallisen säröinen ja terävä, muttei kovin raskas, raskauteen on pyrkimystä ainoastaan biisien breakdowneissa, joille nyt ei sävellysten itsensä kannalta tuntuisi olevan välttämätöntä tilaustakaan. Rumpusoundit ovat myös aika köykäiset ja bassolle tuntuisi olevan aikalailla sama, kuuluuko se miksauksessa lainkaan. Ohjelmoidut konesoundit ovat D.R.U.G.S.:in soundissa vain mauste eikä bändi karkaile mihinkään vaikkapa Attack! Attack!:in seinästä repäistyihin drum'n'bass- ja/tai eurotekno-välikkeisiin.
Osittain lähes deathcoreksi karkaava My Swagger Has a First Name poisluettuna, biiseissä selkeästi keskeisintä on tarttuvuus, eikä D.R.U.G.S. sillä rintamalla huomautettavaa jätäkään. Vekkulisti nimetyt ja selkeän hittihakuiset veisut viihdyttävät sen pari-kolme kertaa mitä niitä nyt jaksaa kuunnella. Kesäfestareilla D.R.U.G.S.:in crossover-punk-poppista saattaisi pogota kokonaisen keikankin, mutta levyllä tämä tällainen "post-hardcoreksi" naamioitu emopunkero on pikaisesti läpi kulutettu, eikä varmaankaan monesti enää päädy levysoittimeeni - ellei sitten bilemusiikiksi jonkun toisen toivomuksesta. Eikä se nyt sitä tarkoita, etteikö D.R.U.G.S. olisi genressään hyvä levy, en vain itse taida ihan edustaa genren keskeisintä kohdeyleisöä.
26.04.2011, Mape Ollila |