Tässäpä mainio splitti-kiekko kahdelta erilaiselta, mutta siltikin monessa mielessä samanhenkiseltä punk-bändiltä. Formaattina aina loistava 10"
Valse Triste on yksi suomalaisen hardcorepunkin outolintuja. Jo 80-luvun puolivälissä ensidemonsa julkaissut rähinäretkue musisoi tanakkaa punk-poljentoa, jossa musiikillisen moninaisuuden sijaan kummalliset ja hämmentävän humoristisetkin lyriikat nousevat pääosaan. Lisäksi kahden laulajan, Mikon ja Waskyn jaetut lauluosuudet tuovat oman pikantin lisänsä bändin esitykseen.
Vaikka lyriikat ovatkin tyypillistä Valse Tristea, ei musiikkiakaan pidä unohtaa. Valse Triste ei ole vuosien varrella linjaansa erityisemmin tarkistellut, eikä se ole nytkään lähenyt kylvämään pellollensa uusia siemeniä, vaan tarjoaa edelleen tutun kuuloista, rivakkaa ja vahvasti komppiorientoitunuttta perusrunttaustaan.
B-portaasta vastaa 2005 perustettu Osasto 11, joka on itselleni tähän mennessä ollut tuntematon yhtye. Harvojen keikkojen rinnalle löytyy vain joku "demon tapainen" cd-r sekä yksi seiskatuumainen.
Osasto 11 on kuin alkuajan hc-CMX, mutta samalla vahvasti myös Radiopuhelimien äpärälapsi. Rivakat hc-ryöpsähdykset nousevat silti monella tapaa kiehtoviksi, tehden bändin materiaalista yhtälailla mainiota. Laulun hieman hysteerinenkin ulosanti on välillä häiriintynyttä kuunneltavaa. Sekakaytön hyviä puolia.
Bändien kesken tämä split-julkaisu on ihan perusteltu. Keskenään bändien musiikki ei ole samanlaista, mutta yhtyeet ovat omalla tavallaan sukulaissieluja. Vaikka Valse Triste vie kokonaisuutena tästä kaksikosta karvan verran pidemmän korren, toimii Osasto 11 ainakin näin pikkukiekollisen verran yhtä mainiosti.
12.04.2011, Janne Rintala |