Sen ohella, että vuonna 2004 ilmestynyt The Silent Force oli Within Temptationin läpimurtolevy, se oli sekä kaupallisella että taiteellisella mittapuulla tarkasteltuna yksi sinfonisen goottimetallin hienoimmista saavutuksista. Kelttiläistä romantiikkaa ja fantasiaa sinfoniseen goottimetalliin yhdistellyt yhtye onnistui iskemään ajan hermoon ja osaltaan teki lajityypistä laajemmin hyväksyttyä, mikä toi Within Tempationille lukuisia jäljittelijöitä. Kolme vuotta myöhemmin ilmestynyt The Heart of Everything puolestaan vaikutti masentavalta yritykseltä jatkaa menestyneen edeltäjänsä jalanjäljissä siinä onnistumatta. Musiikissa oli toki edelleen jäljellä sama muoto, mutta mainittavaa sisältöä siinä ei ollut nimeksikään. Sinfonista goottimetallia kritisoineilla tahoilla riitti juhlanaihetta ja epäilemättä moni Within Tempationin ystäväkin saattoi epäillä, joskohan The Silent Force oli vain ainutkertainen onnenkantamoinen.

Uusiutuminen onkin ollut Within Temptationille tarpeen, ja se, miten hyvin yhtye on siinä The Unforgivingillä onnistunut, jää kunkin omaksi pääteltäväksi. Aivan kivuitta uusiutumisprosessi ei kuitenkaan edennyt. Alkujaan yhtye suunnitteli tekevänsä uutta musiikkia mahdollista elokuvasoundtrackia varten, mutta luopui ajatuksesta todettuaan miten hitaasti eteneviksi leffaprojektit saattavat venähtää. Lisäksi yhtyeen keskuskaksikon muodostavat Sharon del Adel ja Robert Westerholt saivat perheenlisäystä, mikä siirsi levytystä eteenpäin. Lopulta yhtye lähti liikkeelle puhtaalta pöydältä ja pyysi sarjakuvakäsikirjoittajana tunnettua Steven O'Connellia ideoimaan Within Temptationille tarinan, jonka pohjalta se tekisi uuden levyn.

Sarjakuvaan pohjautuvan teemalevyn tekeminen on osoittautunut Within Temptationin kannalta terveeksi ratkaisuksi. Vaikka monet yhtyeelle ominaiset tavaramerkit (vahvan pophenkisyyden omaavat melodiat, metallikitarat, mahtipontiset orkestraatiot, gregoriaaniset kuorot ja goottilainen romantiikka) ovat edelleen läsnä, voidaan Within Temptationin katsoa uutuuslevyllä siirtyneen fantasian puolelta urbaanimpaan ympäristöön. Elokuvakieltä käyttäen ero on yhtä suuri kuin Keskimaalla ja Gotham Cityllä. Samalla musiikki on siirtynyt muutaman pykälän sinfonisesta goottimetallista sinfonisen popmetallin puolelle, mikä ei lainkaan ole huono juttu.

Ensimmäisenä singlelohkaisuna julkaistu Faster, joka kuulostaa häkellyttävän paljon HIM:n versiolta Chris Isaakin Wicked Gamesta, antaa väärän kuvan Within Temptationin muodonmuutoksesta. Ville Valolta ja kumppaneilta kuulostava kappale on ehkäpä levyn suurin huti, ja The Unforgivingilla onkin paljon enemmän tarjottavanaan. Yhtye ei ehkä vieläkään ole uskaltautunut käyttämään mielikuvituksekkaampia sointukulkuja, mutta tällä kertaa tulokset ovat tarttuvuudessaan The Silent Forcen luokkaa.

Levyn avaava Shot In The Dark yhdistelee vaikuttavasti modernia valtavirtapoppia orkestraaliseen dramatiikkaan, todistaen Within Temptationin toimivan hyvin urbaanimmissa maisemissa. Rivakkatahtinen In The Middle Of The Night lukeutuu niinikään levyn parhaimmistoon ja tässä kappaleessa neoklassiset elementit paiskaavat onnistuneesti kättä rokkaavamman ilmaisun kanssa.

Kiekon puoliväliin ujutettu tunnelmapala Fire And Ice tarjoaa jylhine orkestraatioineen yhden sykähdyttävimmistä esityksistä, jonka Sharon den Adel on koskaan levyttänyt. Sykähdyttävyydestään huolimatta kappale tuntuu jäävän hieman kesken ja siinä riittäisi aineksia pidempäänkin eepokseen ilman tarpeettoman venyttämisen tuntua.
Tarttuvan Ironin jälkeen laahaavasti kulkeva Where Is The Edge kuulostaa hieman yhdentekevältä hengähdyspalalta, jota ilmankin kokonaisuus toimisi vallan mainiosti. Lähes yhtä mitäänsanomattomalta kuulostaa myös levyn toinen slovari Lost, jossa on kieltämättä vahva tunnelataus niin laulun kuin kitarasoolojen puolesta.

Vaikka levy sisältää muutamia sivuraiteille luisuvia kappaleita, ei kappaleiden joukossa voi sanoa olevan suoranaisesti yhtäkään palaa, joka aiheuttaisi suurempia järkytyksiä. Lähimmäksi sellaista päästään eurodiscoilua ja sinfonista popmetallia yhdistävässä Sinéadissa, joka aiheuttamastaan ensijärkytyksestään huolimatta toimii kuin tauti.

Uutta aluevaltausta edustaa niinikään vinksahtaneesti keinahteleva Murder, joka yhdistää onnistuneesti orkestraalista pauhua urbaaniin sointiin. Toimivaa jälkeä saadaan aikaan myös tappavan tarttuvassa A Demon's Fatessa, jonka voi hyvin kuvitella muodostuvan Within Temptationin tulevissa konserteissa nyrkit ilmaan nostattavaksi päänheilutusbiisiksi. Sen takaa dramaattisen sointukulun omaava kertosäe, jossa on osattu yhdistää ihokarvat pystyyn nostattava laulumelodia hienostuneesti taustalla soiviin arpeggioihin.

Levyn päättävä Stairway To The Skies on Within Temptationia lumoavimmillaan ja kappale onnistuu jättämään vielä pitkäksi aikaa hyvän maun levystä, joka kuulostaa vivahteikkaimmalta työltä yhtyeen uralla. Kokonaisuutena tarkasteltuna The Unforgivingilla on vain muutama kyseenalaisuutta herättävä huti ja lopussa saldo on reippaasti plussan puolella. Tämä on levy, joka Within Temptationin olisi pitänyt tehdä heti The Silent Forcen jälkeen.