Brittiläinen Lost in Thought mainostaa itseään pakkokuunteluna Seventh Wonderin, Pagan’s Mindin, Thresholdin ja Circus Maximuksen faneille. Koska kaikki edellä mainitut orkesterit enemmän tai vähemmän tiheästi viihtyvät allekirjoittaneen soitossa, ei Lost in Thoughtin Opus Arise –debyyttiä voinut kuuntelematta ohittaa.

Bändin käyttämät vertauskuvat itsestään antavat odottaa jonkin sortin meloprogehässäkkää, mutta olen hieman eri linjoilla lähimpien vertauskohtien suhteen. Seventh Wonderit ja Circus Maximukset, paikoittain todellakin tarttuvista melodioistaan huolimatta, sijoitan kuitenkin lopulta progemetallin puolelle, kun taas sisäinen analyytikkoni asettaa Lost in Thoughtin ennemmin samaan kastiin Kamelotin ja Serenityn kaltaisten pikkuprogeilevien poweriorkesterien kanssa.

Vertasi sitten Seventh Wonderiin tai Kamelotiin, bändillä riittää lunastettavaa tyylilajissa, joka yrittää tasapainoilla melodisen metallin iskevyyden ja tarttuvuuden sekä progemaailman kikkailun ja maalaavuuden välillä. Albumin ensimmäinen puolisko kuitenkin tekee selväksi, että Lost in Thought on vakavasti otettava tulokas, eivätkä promosaatteen ylistykset progressiivisen melometallin nousevasta tähdestä tunnu enää lainkaan liiotelluilta. Beyond the Flames on yksi levyn kikkailevimpia ralleja ollen kuin paremmalla maulla jäsenneltyä Dream Theateria. Entity suoraviivaistaa menoa asteen verran, ja biisi onkin kuin Serenityä koreimmillaan. Lisäksi kappaleessa todistetaan aivan huikeaa kitara- ja kosketinsoolotyöskentelyä. Tästä vain parannetaan, sillä Blood Red Diamond kruunaa levyn alkupään, ja jos Opus Ariselta pitäisi valita joku raita singlejulkaisuun, ei tätä parempaa valintaa olisikaan. Sävellys on kaikkiaan napakka yhdistelmä hienoja melodioita ja kiinnostavia sovituksia. Ei Seek to Find myöskään levyn toisena mieleen jäävimpänä kappaleena sinkkuvalintana hukkaan menisi.

Kaiken tämän hehkutuksen arvoisesta alkupuoliskosta palataan maan pinnalle, kun New Times Awaken –balladi saatetaan ilmoille. Valitettavasti tästä eteenpäin sävellykset ovat ”vain” hyvää tasoa, mikä on sääli niin loistavasti alkaneen albumin tapauksessa. Delusional Abyss nousee kenties suosikikseni levyn jälkimmäiseltä puoliskolla sillä osuneen laadukkaan melodiatukun ja jälleen mukavasti soljuvien soolospottien ansiosta.

Levyn aloittavan puoliskon muodostamalle kuvitteelliselle Lost in Thought -EP:lle voisin hyvinkin kaavailla yhdeksiköllä alkavaa arvosanaa. Arvioitaessa kokonaisuutena Opus Arisea bändi joutuu kuitenkin tyytymään hieman vaatimattomampaan numeroon, sillä rieskan loppupuoli osoittautuu aavistuksen avausta vaisummaksi, joskaan ei missään vaiheessa lähellekään tylsää keskinkertaisuutta painuvaksi, tohinaksi. Sävellyspuolen tykittäessä toimivasti ja soiton sujuessa mallikkaasti kaivataan kuorrutukseksi enää osaava sekä miellyttävä-ääninen laulaja, ja enpä oikeastaan bändin keulamies Nate Loosemorea osuvampaa vokalistia osaisi Lost in Thoughtiin kuvitella. Varsinkin korkealta laulaminen kuulostaa, paitsi erittäin hyvältä, myös naurettavan vaivattomalta. Aivan genrensä ylimmän osaajan kirkkainta kruunua en vielä uskalla Loosemooren päähän sovitella, mutta kunhan mies saa vielä hitusen lisää vaihtelua vokaaleihinsa, voivat perintöprinssit jo alkaa katselemaan kannoillensa.