Harmaa ja kostean kolea kevätpäivä sopii kuin nakutettu kuuntelukeliksi Shiningin seitsemännen täyspitkän seuraksi. Yhtyeen tummanpuhuva metalli on jo vuosia lipunut pois tyypillisen black metalin ilmaisusta ja samalla vienyt henkistä alavirettään tuntemattomille vesille. Ratkaisu ei ole huono, vaikka soraääniä taustalta toki kuuluukin.

Sillä, onko Shining nykymuodossaan black metalia vai ei, ei ole mitään merkitystä. Född förlorare jatkaa parin edeltäneen levyn viitoittamalla tiellä, mutta samalla ehtistä keveämmin, pehmoisammin ja, sanoisinko jopa, rohkeammin. Levy on kaikessa popahtavuudessaankin melkoisen synkeää kamaa ja kautta linjan ilotonta, vaikka helposti lähestyttävä puoli onkin kovin vetovoimaista antia.

Toisaalta näillä keveillä osioilla - pianosta ja Nordmanin lauluvierailusta lähtien - luodaan vaikuttavaa kontrastia niihin raskaampiin, tyypillisempiin Shining-elementteihin verraten. Tiukammalle metallipuristille moinen voi olla liikaa, mutta vähääkään avarakuuloisemmalle kuuntelijalle muutos voi olla jopa hyvin positiivinen veto. Ja vähimmilläänkin mielenkiintoinen.

Lokeroi VII: Född förloraren miten tahansa, kyseessä on hyvä, hyvin tunnelmapitoinen ja omintakeinen metallilevy. Se on paljosta velkaa black metalille, mutta yhtäältä perinteisemmälle rock- ja pop-musiikille, ja miksei myös jollain tasolla 70-lukulaiselle psykedelialle.

Levyn tuotantopuolesta voi olla myös montaa mieltä. Yleisesti pitäisin tuotantoa hyvänä selkeydessään ja tasapainoisuudessaan, mutta nopeammissa kohdissa rumpujen nakutus kuulostaa hieman turhankin muoviselta paukutukselta. Vastapainoisesti laulupuoli on Watain-Erikillä ja Nordmanilla täydennettynä Shiningin paremmasta päästä kautta linjan.

VII: Född förlorare on hyvä levy, mutta varmasti omiaan jakamaan mielipiteitä aiempia reilummin. Omissa kirjoissani levy ei aivan parhaimmistoon yllä, vaikka pitääkin yllä hyvää tasoa omalla otteellaan.