Altar of Plaguesin kahden vuoden takainen debyytti White Tomb sai osakseen suitsutusta niin black metal -piireissä kuin niiden ulkopuolellakin. Valkoisesta haudasta nouseva Mammal ei kuitenkaan pysty ratsastamaan saman aallon harjalla. Parissa vuodessa on post-rockin ja black metalin risteytyksiä saatu kuulla järjetön määrä, ja kun Altar of Plagues samalla ottaa sävellyksellisesti turhan löysin rantein, jää Mammal väkisin pettymykseksi.

White Tomb oli paitsi raskaampi ja vivahteikkaampi myös tunteikkaampi albumi. Mammalilla bändi on todennäköisesti hakenut maanläheisempää tuotantoa, mutta valitettavasti tuloksena on yksinkertaisesti köykäisempi yleisilme. Etenkin rummut napsuttavat paikoin todella kuivasti. Sovituksiltaan karsitumpi Mammal lienee – hyvässä ja huonossa – lähellä sitä, miltä Altar of Plagues kuulostaa livenä.

Kaava on genren moniin muihin bändeihin, esimerkiksi Wolves in the Throne Roomiin, verrattuna sama: pitkät, laveat ja maalaukselliset sävellykset etenevät kiireettömästi ja vain harvoin muistettavasti, ja varsinainen päämääräkin tuntuu välillä puuttuvan. Mammalin harmiksi levy ei edes ole kokonaistunnelmaltaan täysin linjakas, vaan kevyemmät ambient-osat tuntuvat hieman irtonaisilta paloilta. Neptune is Dead käynnistyy lupaavasti, mutta harhautuu lähes 19-minuuttisena sävellyksenä muutamassa kohdassa tylsemmällekin raiteelle. Feather and Bonen ensimmäiset kunnon riffit ovatkin sitten jo todella puisevaa ja genrelle äärituttua kamaa, selvästi levyn heikointa antia. Heleämpi ja ambientimpi kolmosraita on nimensä puolesta harmaata massaa, mutta on äänimaisemaltaan mielenkiintoisempi kuin lätyn kolme muuta veisua. Se ei kuitenkaan tunnu täysin istuvan levykokonaisuuteen. Onneksi All Life Converges to Some Center keskittää voimansa hyvän post-BM:in luomiseen ja onkin albumin parasta antia.

Jään kaipaamaan White Tombin voimakkaampaa soundia ja pituudestaan huolimatta varsin keskittyneitä sävellyksiä. Mammalin parissa ajatukset tuppaavat ajelehtimaan turhankin vapaasti. Levyn komeimmatkin hetket on useimmiten helppo pilkkoa tavanomaisiin post-rock- ja BM-alkutekijöihinsä. Jos se ketään lohduttaa, Altar of Plagues pystyy huomattavasti parempaankin suoritukseen.