Norther kuuluu väistämättä yhtyeisiin, jotka eivät ole missään vaiheessa jääneet musiikillisesti polkemaan paikoillaan, vaan jokainen albumi on aina tuonut jotain uutta tullessaan. Nyt kuudes kokopitkä Circle Regenerated näkee päivänvalonsa, ja tuo uusien musiikillisten tuulien lisäksi tullessaan myös uuden huutovastaavan, Aleksi Sihvosen ja kitaristi Daniel Freybergin.
Kitarointipuolelle Freybergin mukana tulee huimaa teknistä taituruutta, mutta sitäkin merkittävämpänä seikkana, Sihvosen laulutaidot on otettu Northerissa kokonaisvaltaisesti käyttöön. Vähemmän hienosti sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että puhtaiden laulujen määrää on lisätty merkittävästi jopa edelliseen N-albumiin verrattuna. Vaikka uudistus syönee joidenkin vanhojen fanien innostuksen lopullisesti, mielestäni melodisten laulujen käyttö on nyt täysin perusteltua, kun bändiin on saatu oikeasti osaava mies niitä tulkitsemaan. Sen sijaan edeltävillä levytyksillä vähän haparoiden puhtaat hoitanut biisinikkari Kristian ”Kride” Ranta saa taas keskittyä täysillä kitarointiin, vaikka käykin levyllä vielä luikauttamassa myös parit laululinjat.
Vaikka Circle Regenerated on lähes kauttaaltaan laadukasta pärinää, levyltä erottuu pari raitaa, jotka tuovat parhaiten esille nykymuotoisen Northerin vahvuuksia. Bändiltä on totuttu kuulemaan vahvoja avausralleja, ja niin tälläkin kertaa vauhdikas, mutta melodinen Through It All pamauttaa heti ylimääräiset vaikut korvista ulos. Lähes balladeiksi luokiteltavat Some Day ja Falling menevät myös albumin kärkiosastoon, kenties siitä yksinkertaisesta syystä, että niiden laulumelodiat ovat kivasti mukana rallateltavia. Unohtaa ei sovi myöskään albumin loppupuolen huipentumaa The Last Time. Aloitusrallin ohella raskaimpana bändi esittäytyy Believellä, joka vähämelodisuudessaan jää levyn unohdettavimmaksi kappaleeksi.
Jos levyyn pitäisi jotain adjektiiveja liittää, sanoisin sen olevan lähinnä mukavaa, turvallista ja harmitonta kuunneltavaa. En tiedä, kuinka moni näitä asioita kuuntelemaltaan metallilta haluaa, mutta kukaan Northerin tekosia seurannut tuskin yhtyeeltä mitään äärimmäistä uhoamista, räkää ja verisiä sisuskaluja odottaakaan.
13.04.2011, Sami Kontio |