Viimevuotiselta Impactorin kanssa tehdyltä omakustanne-splitiltä tuttu thrash-retkue Godslave on ottanut seuraavan loogisen askelen urallaan ja saanut debyyttialbumilleen euroopanlevyisen jakelun. Levytysuran "virallinen" alku ei ole juurikaan hionut saksalaisten syömähampaita, vaan pääasiassa meno on samaa orgaanista ja suoraviivaista teutoni-thrashia kuin omakustanteillakin.

Teknisesti levy on toki yhtyeen omia halpisrätkäisyjä selkeämpi, mutta musiikki viihtyy samojen, hyviksi todettujen perusasioiden äärellä. Godslaven enimmäkseen luotisuoraan etenevä rynnäkkö on hallittua, solisti Thommyn rähinä, karjunta ja hihkunta ovat hallitun hysteerisiä, eikä kvintetti edes koeta keksiä pyörää uusiksi. Riffittely on tanakkaa ja perisaksalaisen täsmällistä. Kuten asiaan kuuluu, kitarasooloissa ei liika logiikka päätä rasita: pääasia, että otelaudasta irtoaa nopeasti ja paljon, Slayerin tyyliin, nuotteja säästämättä ja harmonioista piittaamatta. Hauskan bonjovisti nimetyssä Slippery When Deadissa on hakua koukeroisempaan ja jopa eeppisempäänkin ilmaisuun. Blood Of The Innocentissa puolestaan haeskellaan vähän tunnelmallisempaa dynamiikkaa. Why I Hate ja instrumentaali A Shot In The Dark puolestaan flirttailevat melodisuudellaan melkeinpä skandinaavi-kuolon kanssa, mieleen tulee terävämpi tulkinta Kalmahista. Silti, edellä mainittujen rallien "taiteellisuuksista" huolimatta Godslaven selkeiten hallitsema osa-alue ja ehdoton leipäpuu on suora tamppaus ja turpaanveto.

Into The Blackin rässiuskottavuutta ja myyntejä pönkitetään vierailijoilla Destructionista, Mekong Deltasta ja Sacred Steelistä, mutta kukaan teutonisankareista ei tuo varsinaista lisäarvoa biiseihin, samahan tuo kai lie, kuka siellä koheltaa.

Summa summarum, Godslaven tarjonta on piirteiltään moneen kertaan aikaisemminkin kuultua, mutta vielähän tuota maailmaan tiukkaa riffiä ja humppakomppia lisääkin mahtuu.