Soundi-lehden haastattelussa viitattiin The Hauntediin kymmenisen vuotta sitten muistaakseni ”Slayerin lempibändinä”. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. The Haunted on levy levyltä avannut musiikkiaan uusille, hieman rennommille ja kevyemmillekin vaikutteille. Pari viimeisintä The Haunted -levyä on jäänyt itselläni vähemmälle kuuntelulle, mutta viimeistään Unseenillä ruotsalaisbändi on saavuttanut pisteen, jossa vähänkin punaniskaisempi Slayer-fani heittelisi yhtyettä mädillä tomaateilla.

Koska oma niskani on punainen vain viikon etelänloman jälkeen, tervehdin uusia tuulia The Hauntedin musiikissa hyväksyvästi. On mielenkiintoista, huvittavaakin, että tätä nykyä The Haunted ei lopulta ole kovin kaukana A Perfect Circlen tai jopa Toolin kaltaisista bändeistä. Nimenomaan Toolista sellaiset herrat kuin Araya ja King tokaisivat aikanaan, että kun Tool marssi joskus keikalla lavalle Slayerin jälkeen, yleisö oli kuolla tylsyyteen. Mitenkään akateemisen vaikeasti avautuvia eivät Unseen-lätyn biisit kuitenkaan ole. Päinvastoin niissä on reilusti välittömästi tarttuvaa groovea ja hienoja kertosäkeitä.

The Hauntedia vm. 2011 voisi kuvata modernimmaksi, suoraviivaisemmaksi, melodisemmaksi ja soundiltaan amerikkalaisemmaksi kuin aiemmin. Jotkut käyttäisivät varmasti mielellään myös sanaa ”kypsempi”, eivätkä välttämättä sanoisi sitä kehuna. Kieltämättä muutamassa biisissä helppous ei pysykään pelkästään positiivisena seikkana. Ymmärränkin, että bändien löystyminen on monesti huono juttu, mutta eiköhän The Haunted ole riittävästi kireää neo/post-thrashia jo uransa aikana vääntänyt. Thrash-vivahteita on mukana myös Unseenillä, mutta pääosassa ne eivät kiekolla ole. Themin ja Motionlessin olisi kenties voinut kuvitella kuulevansa jo vuosituhannen taitteen The Haunted -lätyillä, mutta nytkyttävä Disappear, hitaampia Pantera-biisejä hieman muistuttava southern-henkinen No Ghost tai alternative rock -vibainen The Skull tuskin olisivat eksyneet vielä edes vokalisti Peter Dolvingin paluulevy rEVOLVErille (2004). Dolvingin monipuolinen ääntely pääseekin Unseenillä oikeuksiinsa.

Pisimmilläänkin alle neljään ja puoleen minuuttiin mahtuvissa kappaleissa on yleisesti ottaen hyvin vaihtelua ja myös myöhemmillä kuunteluilla paljastuvia koukkuja. Lätyllä on toki pari heikompaa ja tavanomaisempaa raitaa, esimerkiksi The City ja Catch 22, mutta valtaosa biiseistä on vähintäänkin hyviä. No Ghostin ja The Skullin lisäksi levyn hiteiksi nousevat alternative-henkinen All Ends Well ja painavan päättäväinen päätösraita Done.