Kansitaide Lava Engine
In Limbo
CD
[ Liljegren Records ]

( 5 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Drain Your Soul
02. In Limbo
03. Common Ground
04. Ctrl Z
05. Widows Closed

Ruotsalainen Lava Engine heittää verkkonsa vesiin, joissa alkaa olla kalastajia ruuhkaksi asti. Yhtyeen Porcupine Treeltä ja Opethilta lainaamissa välineissä on kuitenkin vielä vähän turhan suuri silmäkoko, sillä jo lisääntyneen kilpailun vuoksi tällä alalla maistuvimmat palat ovat niitä, jotka kiinnittävät huomioita suurten linjojen ohella myös yksityiskohtiin.

Perusjutut ovat In Limbolla kohdallaan ja bändin yritys tyydyttävää. Kuten nimikappale ja Common Ground osoittavat, on bändillä potentiaalia esimerkiksi menevän ja tyylitajuisen liidikitaroinnin suunnalla. Jokaisella osa-alueella jää silti parannettavaa. Tärkein asia on oman soundin löytäminen. Esimerkiksi Drain Your Soul käy heti ensimmäisen 30 sekunnin aikana niin syvällä Porcupine Treen aluevesillä, että kahlaaminen takaisin ottaa aikansa. Vaikka Porcupine Treekin on Steven Wilsonin Opeth-fanituksen myötä välillä livennyt puoliraskaalle sivupolulle, ei se käytännössä ikinä ole kuulostanut raskassoutuiselta. Lava Enginen painokkuus on kuitenkin hivenen kömpelöä – jääkiekkotermein bändi tuntuu olevan hieman raskaalla jalalla liikkeellä. Pahin esimerkki tästä on Ctrl Z, jonka alkuriffi on puiseva ja suorastaan laahaava. Osasyynä raskassoutuisuuteen on hieman tylsä tuotanto – mm. rumpu- ja kitarajuttuihin pitäisi saada lisää ilmavuutta – mutta kieltämättä myös Magnus Florinin laulu kuulostaa vähän jähmeältä ja aneemiselta. Laulumelodiat tuntuvat väkisin välttävän iskevimmät kuviot, kun taas lauluharmoniat kuulostavat usein romuluisilta.

Riffien osalta tuntuu, että yhtye yrittää vähän liikaa, eivätkä puoliraskaat riffit läheskään aina kuulosta luontevilta osilta muuten kevyenpuoleisia prog rock -veisuja. Windows Closedissa yhtye ajaa pahasti karille, vaikka kertosäkeen laulumelodiassa ainesta onkin; kauneusvirheitä kappaleessa silti laahavine tempoineen ja epäkypsästi rynnivine väliosineen riittää. Kunhan bändi saa hieman väriä tuotantoon ja soljuvuutta sovituksiin, niin saalis alkaa olla jo lain vaatimissa mitoissa. Tällä erää heitän In Limbon takaisin lätäkköön kasvamaan.



31.03.2011, Antti Korpinen
http://www.lavaengine.net http://www.myspace.com/lavaengine Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 1265
Palaa »
 
Bookmark and Share