Doom-piireissä ns. superkokoonpanot ovat olleet hieman harvinaisempia kuin metallin muissa genreissä. Lähivuosilta ainoa sellainen merkittävämpi uusi yhtye joka tulee välittömästi mieleen, on tietysti Reverend Bizarre -kitaristi Peterin uusi bändi Lord Vicar. Nyt arvosteltavan Under the Sunin miehistön voi myös sanoa olevan vähintäänkin kokenutta ja maineikastakin doom-ympyröissä. Kokoonpano koostuu laulaja Dennis Corneliuksesta, joka on tuttu erityisesti Revelation-yhteyksistään; basson ja kitarat hoitavasta Dave Romanista, joka on soittanut aiemmin Penancessa, ja viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä rumpali Mike Smailistä, joka on kerännyt mainetta ja kunniaa useiden doom-yhtyeiden rumpupallin takana.

Onko tällaiselta kokoonpanolta sitten lupa odottaa keskitasoa parempaa esitystä jo ensilevytyksellään? Kun otetaan huomioon miehistön kokemus ja ammattitaito, niin mielestäni on. Lunastaako levy sille asetetut odotukset? Useamman kymmenen kuuntelukerran jälkeen voin sanoa että sen se todella tekee suurin piirtein täydellisesti! Man of Sorrow'hun tuntuu ensinnäkin olevan mahdoton kyllästyä, mikä on mahdollisesti tulevan klassikkolevyn merkki ja toisekseen kappaleiden keskimääräinen taso on todellakin varsin huikea.

Bändi kuulostaa jäseniensä ex-bändeistä eniten juurikin Revelationilta, sillä yhtye takoo jopa kauniiksikin luonnehdittavaa doomiaan progressiivisesti ja melodisesti. Omasta mielestäni Under the Sun erottuu Revelationista eniten kuitenkin siinä, kuinka paljon raskaammalta ja suoraviivaisemmalta, mutta ennen kaikkea groovaavammalta se vertailussa kuulostaa. Corneliuksen tunnistettava laulutyyli tietysti on se tekijä, miksi UTS kuulostaa eniten juuri sen tietyn aikakauden Revelationilta, mutta onneksi bändillä on selkeästi myös oma, itsenäinen identiteettinsä, eikä mielestäni ole loppujen lopuksi mielekästäkään lähteä tekemään liian suoria vertailuja jäseniensä ex-yhtyeisiin.