Venäjä on melko lailla harmaata aluetta, mitä tulee musiikin tunnettavuuteen ja sen päätymiseen kansainvälisempään levitykseen. Metallimusiikin puolesta maa on tullut ainakin viimevuosina tutuksi enemmän oikealla kallistuneista, kansallisylpeyttä korostavista folkmetal-yhtyeistä, mutta maa pitää luonnollisesti sisällään paljon muutakin.
Debyyttialbuminsa julkaiseva Steny Lda (Walls of Ice) on pääsääntöisesti instrumentaalista ja tunnelmallista post-rockia. Kitaramatto on rauhallisimmillaan melko soljuvaa, ja kuulaat kitarasävelet vaihtuvat aina välillä raskaaseen vyörytykseen, mutta levyssä on kuitenkin piirteitä, mitkä syövät sen tehokkuutta ja järkevyyttä oleellisesti.
Levyn selkein puute on sen ohut soundimaailma. Varsinkin raskaissa kitaraosuuksissa sen karuus tulee, no, karulla tavalla ilmi ja ikävimmillään äänimaailma jopa särkyy kitaroiden vuoksi. Lisäksi raskaissa hetkissä satunnaiset huudot taustalla ovat paitsi erittäin ärsyttäviä, myös täysin turhia. Myös oikeaa laulua kuullaan kappaleessa 1-0, ja sekin on silti edelleen heikkoa ja tarpeetonta. Lopuksi kokonaisuutta rikkoo vielä selkeä linjattomuuskin. Vaikka yleisesti akustisten ja raskaiden osuuksien yhteys on hyvin toteutettu, niin seassa on irrallisen kuuloisia hetkiä, joista esimerkkinä edellämainittujen vokaaliosuuksien ohella parit stoner-osuudet, joista etenkin C-O-W:in alku on ehtaa Kyussia ja samalla kuin täysin eri levyltä.
Steny Ldalla on kyllä potentiaalia, mutta yhtye ei ole kyennyt hyödyntämään sitä. Jos bändillä ei ole täysin tarkkaa kuvaa, mitä se haluaa olla, niin ennen kaikkea tuotannollinen puoli syö levyn mahdollisuuksia. Tämä on sinällään harmi, sillä vaikka yleinen linja nyt on melko tuttua peruskauraa, niin aika ajoin musiikki toimii ihan mukavasti. Tällaisenaan levyn toteutuksesta ja tuloksesta jää kuitenkin mieleen lähinnä omaa linjaansa hakevan yhtyeen alkutaival, ja se ei nyt täysin vakuuta.
29.03.2011, Janne Rintala |