Koska en halua heti alkuun ilmoittaa, kuinka kliseistä ja mielikuvituksetonta musiikkia Amber Tears mielestäni soittaa, aloitan tämän arvostelun pikemminkin pohdinnalla siitä, edustaako se genreltään mitään muuta kuin geneeristä venäläistä melodista doom/deathmetallia? Olen kuulevinani tässä sinänsä melko mielikuvituksettomasti toteutetussa sopassa jokseenkin folkmaisia vaikutteita, jopa. Ne ilmenevät pääasiassa satunnaisten kansanmusiikkimaisten (tai mistä minä tiedän, kun en ole slaavilaisen kansanmusiikin suurin ystävä ja asiantuntija) sävelkulkujen ja soitinten käytössä, joiden tarkoitus on omalta osaltaan ilmentää ja korostaa yhtyeen pohjimmiltaan perivenäläistä (kansan)luonnetta, mitä ilmeisimmin.

Yhtye on toki suurelta osin jopa teknisesti varsin pätevä, ja laulusuorituksetkin, joissa luotetaan lähes täysin ihan mukiinmenevään murinaan, ovat sinänsä ihan ok:ta kamaa. Mutta se seikka, joka tätä bändiä, kuten useita kaltaisiaan BadMoodManin/Solitude Productionsin bändejä vaivaa, on se yksinkertainen tosiseikka, että eihän näitä yhtyeitä meinaa erottaa kirveelläkään toisistaan, ja materiaalin yleinen ”vain” mukiinmenevyys ynnä innottomuudesta kärsivä tuotantopuoli, jossa bändeistä ei olla saatu rutistettua sitten yhtään ”ihan kivaa” perussuoritusta parempaa esitystä esiin.

Totta puhuen en siis voi oikein kunnolla suositella tätä edes tällaisen kaman hooceimmmillakaan faneille, koska itse en todellakaan saanut tästä irti sitten yhtään mitään sellaista, jota jo noin vähintään parisenkymmentä muuta alan yrittäjää ei olisi tarjoillut. Lähes kaikki pisteet tulevat kohtalaisen komeista kansitaiteista, jotka tuovat allekirjoittaneelle mieleen useammankin 90-luvun puolivälin japsi-RPG:n.