Kun puhutaan NYHC:sta, ei Agnostic Frontia voi jättää mainitsematta. Tämä on old schoolia sanan varsinaisessa merkityksessä. Vaikka miehiä on tullut ja mennyt, ovat bändin voimakaksikko, laulaja Roger Miret ja kitaristi Vinnie Stigma kuin kallioon naulatut.

My Life My Way on bändin 10. täyspitkä albumi. Alkuajan suoraviivaisempi hardcore on vuosien saatossa saanut sävyjä niin katupunkista kuin asenteellisemmastakin junttauksesta, mutta hc on ollut se kerosiini, jolla myllyä pyöritetään. My Life My Waylla Agnostic Front on erityisen vahvassa vireessä. Se ei ole sinällään muuttunut miksikään, eikä tarvitsekaan, mutta kokonaisuus on kenties tarttuvinta Agnostic Frontia koskaan, aggressivisuudesta tinkimättä. Nimikkokappale, tätä seuraava hc-mäiske That's Life tai Empty Dreams osoittavat, ettei bändi ole vain keski-ikäisten miesten menneisyyden haikailua. Vaikka seassa on tavanomaisempaakin rytinää, niin bändi väistää puutumisen tarjoamalla ison kourallisen verran tarttuvaa ja jämäkkää hc:ta, jota korostaa vielä tukevat soundit.

Ei ole myöskään mikään yllätys, etteivät lyriikat ole jotain jämäteinipunkkien diipadaapaa. Ei, nyt puhuu miehet. Koulu on ollut välillä kovaa, josta on toisinaan maksettu hintaa ihan valtion ylläpitämänä, mutta mikä ei tapa, se vahvistaa. Agnostic Front on elämänasenne.

Vaikka Agnostic Front ei ole se genren nopein tai tylyin bändi, niin yhtenä genren innovaattoreista se ei edelleenkään jää nuorempiensa jalkoihin. Lähes 30 vuoden jälkeenkin bändin oppitunti "asenteesta" on edelleen relevantti ja kun taito tehdä samoista tutuista eväistä kerta toisensa jälkeen tarttuvia ja murhaavia ralleja, voisin sanoa, että arvostan.