Thrashmetallissa yleisen Evil English -perinteen mukaan, jos tarvittavaa sanaa ei ole olemassa, se keksitään. Tämän on oivaltanut myös espanjalainen Breathless, jonka albumi kantaa nimeä Thrashumancy, mitä se sitten tarkoittaneekin. Sivistynyt arvaus voisi olla vaikkapa jonkinlainen hybridi sanoista "thrash human necromancy", vaan eipä tuosta kovin järkevää synny silläkään päätelmällä.

Breathlessin platta kantaa campin sarjakuvamaisesti lopunaikojen vision muodossa kantaaottavaa kansikuvaa, jollaisia olen diggaillut aina Toxikin ja Atrophyn vinyylien ajoista, mutta semi-hienon kannen lisäksi Thrashumancyllä on valitettavan vähän annettavaa. Huokeasoundisessa ja geneerisessä rässinpieksennästä omaa ilmettä espanjalaisille antavat ainoastaan satunnaiset itämaiset vaikutteet, joita voidaan kuulla parin biisin sooloissa sekä lähinnä haukahtelua ääntelytekniikkanaan käyttävä kitaristi-vokalisti Eduardo Moreno, jonka räksytys muistuttaa hieman Sabbat-aikojen Martin Walkyierin säksätystä, mutta vain vähän.

Thrashumancyn sinänsä ihan osaavasta peruslätkytyksestä ei erillisiä biisejä mieleen jää oikeastaan yhtään, mikä koruttomasti paljastuu kuunnellessa levyä toistolla. Vajaat kolme varttia kestävä lätty ei tunnu loppuvan milloinkaan, koska jokainen biisi kuulostaa uudella kuuntelukierroksella ennestään kuulemattomalta. Kappaleet eivät aiheuta tuntemuksia, ja sitä on tuota tukkaakin niin vähän, ettei sitä raski vain jokusen kohtuullisen riffin vuoksi heilutella.