Comeconia voi huoletta pitää ruotsalaisen death metalin B-sarjalaisena niin tunnettuuden kuin laadunkin puolesta. Toki bändin laulajat, Converging Conspiraciesilla (1993) äännellyt Martin Van Drunen ja Megatrends in Brutality -debyytillä (1992) päätään aukonut L-G Petrov, ovat tuttuja nimiä jokaiselle kuolometalliharrastajalle, mutta muuten vuonna 1995 viimeisen uutta materiaalia sisältäneen levynsä julkaissut orkesteri nousee alan keskusteluissa esille harvakseltaan.
Vaikka Comeconin debyyttilevyn musiikilliset ansiot ovat kohtalaiset, ei sen materiaali enää parikymmentä vuotta jälkeenpäin kuulosta erityisen merkittävältä. Ehkä tämä L-G Petrovin Entombed-loman aikana julkaistu lätty joillekin on soundtrack ajan kultaamiin muistoihin 90-luvun alun death metal -skenestä, minkä vuoksi Svart Recordsille tyypillisesti laadukas gatefold-uudelleenjulkaisu punaisella vinyylillä lienee ansaittu. Rehellisesti sanottuna Svartin lähes erehtymättömässä julkaisuvirrassa Comecon on ainakin itselleni jonkinasteinen outolainen.
Petrovin takuuvarman laulun lisäksi Megatrends in Brutalityn parhaita puolia ovat sen nopeimmat biisit, joita levyllä onkin suurin osa. Rumputulesta pitää huolen herra rumpukone, mutta koneistettu takominen laimentaa tunnelmaa levyllä poikkeuksellisen vähän. Esimerkiksi Wash Away the Filthin tapaiset todella kipakat biisit kaipaavat tiukkaa rytmitystä, joten rumpukoneen käytön näinkin luontevalla soundilla voi antaa anteeksi. Toki kokonaisuus olisi todennäköisesti noussut toiseen potenssiin tiukasti soittavan oikean rumpalin ja sitä myöden jytisevämmän rumpusoundin ansiosta. Murjonta toimii kyllä näinkin, mistä B-puolen Omnivorous Excess on toinen hyvä esimerkki.
Ruotsalaiseksi death metaliksi Comecon on siis verrattain brutaali tapaus, sillä svedukuololle tyypillinen rokkaavuus ei nosta päätään kuin muutamassa kappaleessa. Sikäli Megatrends in Brutality kuulostaakin parhaimmillaan ihan pirteältä, mutta mitään poikkeuksellisen vahvaa materiaalia saati klassikkoainesta albumi ei mielestäni ole.
03.03.2011, Antti Korpinen |