Kansitaide Insidious Omen
Anointed with the Blood of Chaos
MCD
[ Ahdistuksen Aihio Productions ]

( 5 )
01. Serpent's Gate (Thus Malkuth Be Reborn)
02. Feasting at the Trough of Lies
03. Through Stone and Steel the Flesh Speaks Deceit

Kesto: 28:22

Insidious Omen tuo mielenkiintoisella tavalla mieleen niin Wolves in the Throne Roomin tapaiset black metal -juudakset kuin Antaeusin kaltaiset tylyttäjät. Kun keitokseen lyödään vielä syvältä kumpuvia ambient-osuuksia, on amerikkalaisyhtyeen lähestymistapa ainakin teoriassa kiintoisa.

Bändin mitoiltaan eeppisissä kappaleissa on kuitenkin muutamia selkeitä puutteita. Ensinnäkin soundi on hieman turhan muhjuinen ollakseen erityisen voimallinen tai uhkaava. Toisekseen vokalistin ääni on useimmiten turhan ohutta kähinää. Kolmannekseen ambient-osuuksissa kuultava ihmisääni on ennemmin honottavaa mongerrusta kuin manaavaa mindfuckia. Neljänneksi biiseistä ei jää mieleen muuta kuin lavea yleistunnelma. Biisit eivät perustu riffeille, vaan jykevästi lanaavalle kitarasahaukselle ja kipakalle rumputulelle, eikä musiikki siksi edellä mainittuine vajavaisuuksineen tunnu oikein millään tavalla merkittävältä.

Tämän uudelleenjulkaistavan EP:n paras biisi on sen avausraita Serpent's Gate, joka on kahteen muuhun veisuun verrattuna selvästi harkitummin rakennettu, riffeiltään aavistuksen muistettavampi ja tunnelmaltaan vetoavampi kappale. Tällaista jykevää ja synkeää eeppisyyttä kuulisi bändiltä mielellään enemmänkin.



07.03.2011, Antti Korpinen
http://insidiousomen.blogspot.com Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1544
Palaa »
 
Bookmark and Share