Omaksu traditio. Tule osaksi sitä. Riko se. Synny. Suomalainen W.A.I.L. hyppää ensilevyllään suoraan tämän neliportaisen asteikon viimeiselle portaalle. Siinä missä useimmilta albumidebytanteilta tradition siedettävä omaksuminenkin on välillä liian paljon vaadittu, on W.A.I.L. ensimmäisellään jo oman ilmaisunsa ytimessä.

W.A.I.L. lähestyy black metalia rujosta, lähes doomahtavasti riffittelevästä suunnasta, jonka mestareita ovat muun muassa Mortuary Drape, Barathrum ja Hail. Yhtye ei kuitenkaan jää näiden orkestereiden kengänkiillottajaksi, vaan sekoittaa mukaan esimerkiksi jossain määrin Deathspell Omegalta kalskahtavia, kierompia osioita, viulua ja pahaenteisiä äänimaisemia luoden kerrassaan omalaatuisen tunnelman. Agonyssa fiilis on kauttaaltaan karu, kiireetön ja lähes maaninen, ja vaikka muissakaan kappaleissa ei kaasupoljinta kovin voimakkaasti paineta, löytyy levyn toisesta ääripäästä helvetillisesti groovaava ja paikoin kipakampaan menoon yltyvä Wisdom. Kakkosraita on itse asiassa puolivälin uhkaavine äänimaisemineen albumin moniulotteisin, kompaktein ja paras biisi.

Tämä pari vuotta sitten alun perin omakustannevinyylinä julkaistu täyspitkä kuuluu ehdottomasti viime vuosien parhaisiin (suomalaisiin) black metal -julkaisuihin. Jos viime vuoden kovin black metal -albumi oli myös Ahdistuksen Aihion julkaisema Jumalhämärän Resignaatio, voi W.A.I.L.:in debyytille myöntää jälkijättöisesti saman kunnian vuoden 2009 osalta. Uskon kuitenkin, että W.A.I.L. pystyy vielä parempaan ja kokonaisvaltaisemmin lumoavaan albumikokonaisuuteen. Niin hienoja ideoita kuin tältä lätyltä nimittäin löytyykin, on vaikutelma muutamassa kohdassa – ehkä nimen perusteella jo ennustettavasti päätösraita Lunacyssa – hieman katkonainen. On hienoa, että Barathrumin ja Beheritin kaltaisia synkeänraskaita bändejä tuottaneesta maasta tulee yhä sysimustia, arvaamattomia timantteja.