Saksalainen The Very End tulee rankasti puun taka, bändin debyytti kun ei ole korviin osunut eikä koko yhtyeen nimikään ole missään vaiheessa vastaan tullut. Demosaralla orkesteri sai jo jonkinlaista kunniaa ja hehkutusta, ja ymmärtääkseni debyytti VS. Lifekin ehti kerätä runsaasti positiivista huomiota. Lienee pakko tuo ensimmäinen levy jostain vielä metsästää, sillä tunnustan tykkääväni kakkosalbumi Mercy & Miserystä aivan pirusti.

Tyyliltään The Very Endin voisi kuvailla edustavan jonkinlaista jälki-göteborgilaista suuntausta death- ja thrash metalin sukuisine perustoineen. Sen riffittely on simppeliä mutta väkevää, eikä melodioita kuulla niin paljon kitarointipuolella kuin sanaan Göteborg liitettynä voisi kuvitella, vaan niistä enimmäkseen huolehtii vokalisti Björn Goosses. Mies kun pystyy varioimaan mukavasti niin äreämpään kuin astetta taipuisampaan tyyliin. Minusta yhtye on luonut varsin omanlaisensa suuntauksen, vaikka vertailukohtiakin löytyy, yhtenä niistä vaikkapa jo kauan sitten kuopatun Gardenianin Sindustries-levy, mutta The Very End on hionut homman huippuunsa – lähes jokainen kappale on muistettava olematta silti nopeasti loppuun kuluvaa kamaa.

Kun kerta kappaleiden ja soiton saralta ei minkäänlaista poikkipuolista sanaa pääse sanomaan, niin tuotannosta voi antaa hiukan kritiikkiä. Äänimaailma tuntuu ikävästi nykytapaan hiukan turhan puristetulta ja luonnottomalta, mutta ei tämä onneksi levyä lopulta pilaa, biisit kun vaan toimivat joka tapauksessa kybällä.

Erityismaininnan bändi ansaitsee kahdesta erittäin hyvästä lainakappaleesta. Jo Dark Angelin aikanaan versioima Led Zeppelin -veto Immigrant Song saa arvoisensa raskaan ja väkevän käsittelyn, mutta ehdottomat pisteet kotiin lähtevät Michael Sembellon hiukan yllättävällä ja sitäkin onnistuneemmalla kappaleella Maniac, joka lienee monien astetta kypsempien hevimörköjen kalloon alun perin jäänyt Jennifer Bealsin tulikuumasti tähdittämästä vuoden 1983 tanssielokuvasta Flashdance. Biisihän on sakemannibändin käsittelyssä kuin valettu metalliseen muottiinsa.

Toivon mukaan bändi tulee vielä joskus livenäkin nähtyä, sen verran positiivinen yllätys tämä oli!