Gotthard kunnioittaa lokakuussa kuolleen laulajansa Steve Leen muistoa balladikokoelmalla. Se on yhtyeen historiassa jo toinen, niinpä tällä kertaa on mukana vuoden 2002 jälkeen tehtyjä biisejä. Ensimmäinen kokoelma on minulta jäänyt väliin, mutta tämän perusteella se ei haittaa.

Vaikka Gotthard onkin yksi parhaista 1990-luvulla debyyttilevynsä julkaisseista perinteistä hard rockia soittavista yhtyeistä, eivät balladit edusta sen osaamisen ydinaluetta. Normaaleilla studiolevyillä nämäkin biisit toimivat muun materiaalin seassa hienosti, mutta kaltaistensa seurassa ne eivät muodosta mitenkään ikimuistoista kokonaisuutta. Pari huippua sentään löytyy, esimerkiksi nimikappale. Se oli ykköshitti ainakin Sveitsissä, eikä ollenkaan syyttä. Muita vastaavia kaipaisi tähänkin kattaukseen, nyt mukana on siinä ja siinä –tapauksia, kuten voimaballadi Need To Believe. Biisijärjestys estää myös tehokkaasti levyn käyttämisen tunnelmanluojana kahden hengen kynttiläillallisilla, ainakin ilman soittimen suomaa ohjelmointia. Siksi väljä on käsitys ”balladi” tällä kertaa. Vaikkapa biisissä Where Is Love When It’s Gone käytettävää haitaria ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa näihin yhteyksiin kuuluvana soittimena, vaikka parhaansa Gotthard onkin yrittänyt. Pointsit kuitenkin hardrockin parissa epäsovinnaisen soittimen hyödyntämisestä. Hyvin pirunkeuhko silti soi, kuten kaikki muukin tällä levyllä. Steve Leen ääni on kuin tehty tulkitsemaan särkyneistä sydämistä kirvonneita tarinoita, ne vain olisivat saaneet olla paria piirua tunteellisempia sävellyksinä.

Gotthard-fanin kokoelmaan tämä levy eittämättä kuuluu, sillä mukana on kolme ennen julkaisematonta biisiä. What I Am on Need To Believen sessioissa taltioitu, mutta käyttämättä jäänyt kappale. Have A Little Faithista kuullaan piano- ja Fallingista akustinen versio. Tätä kirjoitettaessa Gotthardin leiristä on kantautunut viestiä siitä, että haluja uran jatkamiseen on. Mahdollisesti siis palaamme näissä merkeissä asiaan joskus kuluvan vuosikymmenen loppupuolella.