|
01. Recyclable Body Fluids In Human Form
02. Identity Exchange Program Rectum Return Policy
03. Solar Panel Asses
04. Live From The Russian Compound
05. Earwax Halo Manufactured For The Champion In All Of Us
06. Wet Dream War Machine
07. Listen, The Mighty Ear Is Here
08. Who Wants A Dose Of The Clap?
09. Teenage Mustache
10. How To Become A Virgin
11. Anything Jesus Does I Can Do Better
12. Late For A Double Date With A Pile Of Atoms In The Water Closet
13. File Under ´Soft Core Seizures´
14. Practised Hatred
15. Psst! Is That A Halfie In Your Pants?
16. The Half-Eaten Sausage Would Like To See You In His Office
17. Pulling The Christmas Pig By The Wrong Pair Of Ears
18. Can We Get Another Nail In The Coffin Of Culture Theft?
19. Your Mantel Disguised As Psychic Sasquatch
20. Twenty-Three Lubed Up Schizophrenics With Delusions Of Grandeur
21. Captain Gaydar It´s Time To Wind Up Your Clock Again
22. Priest With The Sexually Transmitted Diseases Get Out Of My Bed
23. Pickup Truck Full Of Forty Minutes |
Hinkuyskäinen vuohi köyrii epävireistä banjoa. Tämä oli ensimmäinen mielleyhtymä, jonka sain laittaessani amerikkalaisen The Locustin tuoreimman soimaan. Yhtyeen musiikillinen maailmankuva on sen verran vinksahtanut, etten edes jaksa ruveta pohtimaan tarkempaa kategoriaa, johon bändin lokeroisi. Kappaleet ovat lyhyitä, vauhdikkaita repäisyjä, ja hyvin harva niistä edes kaukaisesti muistuttaa tavallista biisiä. Rytminvaihdokset ovat villinkuuloisia, laulu totaalista rääkymistä ja kuorrutuksena päälle tulevat vielä kaikenlaiset koneiden surinat. The Locustin teemana on scifi-meininki, ja scifiltä erittäin meluisa musiikkikin kieltämättä kuulostaa. Luonnollisesti tulevaisuus inspiraation lähteenä paistaa myös sanoituksista, jotka eivät nekään täysin normaalijärkisen ihmisen hengentuotteita ole, vai miltä seuraavat biisien nimet teistä tuntuvat: ”Earwax Halo Manufactured For The Champion In All Of Us”, tai ”The Half-Eaten Sausage Would Like To See You In His Office”? Oli miten oli, laulaja/basisti Justin Pearson kertoo haluavansa jopa murskata tavan, jolla ihmiset perinteisesti ajattelevat musiikkia, kaikki kun tehdään niin kaavamaisesti ja turvallisesti. The Locust onnistuu omalla tavallaan tekemään pahaa jälkeä turvallisuuteen tottuneille korville, ja kuuntelun jälkeen on aina yhtä hämmentynyt olo. Krapulassa tätä ei todellakaan kannata soittimeen työntää, sillä kokemus vastaa lähinnä jonkin sortin tuntematonta vuoristorataa, jossa ei koskaan tiedä, mitä seuraavan mutkan takana on. Merisairauspillerit lähtivät juuri tilaukseen, ja tämä poika aikoo pysytellä vastaisuudessa ainakin hiukan tukevammalla maaperällä, olkoonkin sitten kuinka tylsää ja perinteistä tahansa. Pointti tästä teoksesta sentään valkeni: ei voi rakentaa uutta, ellei ensin tuhoa vanhaa.
06.08.2003, Marko Saarinen |
|
