Kinetik Controlin menevä, popahtaviakin sävyjä sisältävä rock on monelta osin hyvinkin kilpailukykyistä tavaraa. Pienet jutut kokonaisuudessa hankaavat tosin vielä vastaan, eikä jokainen lätyn kolmestatoista biisistä ole ässämateriaalia, mutta toisaalta Only Truth Remainsilta voitaisiin irrottaa useampikin hittiveisu vaikkapa Radio Rockin soittolistoille. Kovin henkevää menoa ei Kinetik Control noin keskimäärin siis ole, mutta joskus energia ja melodiat kantavat riittävän pitkälle.

Levy käynnistyy hieman takellellen, vaikka Loving The Animalissa heitetäänkin kertosäe peliin jo 20 sekunnin jälkeen. Kunnon vaihteen päälle heittää kuitenkin vasta hieman ärsyttäviäkin piirteitä sisältävä hittiveto ja videorenkutus All Fours, joka kertoo ilmeisesti rakkauden ammattilaisesta ja on muutenkin selkeästi levyn lennokkainta antia. Yleisesti ottaen levyn biisit ovat todella kompakteja, hieman päälle kolmeminuuttisia sävellyksiä, jotka eivät rakenteellisesti pahemmin progeile. Tyylillistä vaihtelua on silti riittävästi, ja ajoittaisen samankaltaisuudenkin antaa monen biisin kohdalla anteeksi hyvien melodioiden ansiosta. Albumikokonaisuus on sekin rakennettu hyvin, sillä keskitempoinen viitosraita Monsters Under My Bed rauhoittaa hieman tunnelmaa, jota muita biisejä tummempi In This Life ja rauhallinen, syntikoille rakentuva Everlasting Tide vielä syventävät. Samalla tavalla rauhallinen, suorastaan slovarimainen Rusty Nail kuuluu myös omiin suosikkeihini. Nimellisesti Bon Jovin ylösalaisin kääntävä Dying On A Prayer on puolestaan yksi levyn tasapainoisimmista ja täten komeimmista sävellyksistä.

Laulaja Sauli Vuotin ääni sopii Kinetik Controlin musiikkiin hyvin, vaikkei laulu kovin omaperäistä vielä olekaan. Asia, johon kiinnittäisin kuitenkin tulevaisuudessa huomiota, on englannin lausuminen ja ennen kaikkea kielen painotus. Kinetik Controlin musiikki nimittäin suorastaan huutaa Suomea suuremmille markkinoille, ja tällöin luontevampi ja paremmin soljuva lausuminen olisi tärkeä ase bändille. Etenkin päätösraita A Better Tomorrow on alkuun suorastaan järkyttävää kuultavaa. Toinen asia on ajoittainen sovituksellinen tai tuotannollinen geneerisyys. Suoraviivainen rokkimetalli tarvitsee nimittäin todella antaumuksellista sovitus- ja tuotantotyötä, jotta siihen saa omankuuloisen ja iskevän leiman. Paikoin bändi toki tässä työssä onnistuukin, mutta ilmeikkyyttä, idearikkautta ja ammattimaisuutta kaivataan vielä lisää. Mitään korkeakiiltoista pumpulipoppia minä en ole vaatimassa, mutta minkäs sille tekee, että Kinetik Controlin valitsema tyyli vaatii häikäilemättömän iskevän toteutuksen.