The Carnivalin aiempien edesottamuksien kuulemisesta on jo niin monta vuotta, että ainoa termi mitä muisti lokeroistaan tarjosi, oli ”jotain hiukan thrashin makuista hooseeta”. Eikä tuo muisti ainakaan noilta osin kovin pettänytkään, kyllähän bändin meininki HC:ta on. Yllätyksenä tuli lähinnä se, kuinka punkia Maasta on ja thrashia sitten vähän vähemmän.

Yhdeksän biisin levytys on koostettu fiksusti, sillä siihen on ripoteltu ripeämpiä ja keskitempoisempia kappaleita sopivaan tapaan, eikä ”tällainen biisihän juuri tuli” -fiilistä synny. Lopussa päästään jopa astetta isompiin tunnelmiin, kun toimiva Viimeinen-kappale hitaampine poljentoineen iskee tajuntaan.

Oli Maasta sitten punkia tai thrashia tai näiden jaloa sekasikiötä, sitä voi pitää varsin onnistuneena julkaisuna. Siitä löytyy sitä kunnollista alkuvoimaa ja hienkäryä kuten tällaisesta materiaalista pitääkin. Noin 20-minuuttisena kesto ei ole mitenkään eeppinen ainakaan näin enemmän metalliin orientoituneen ihmisen näkökulmasta, mutta ainakin lopputulos on tiivis, tiukka ja tuikea ilman pelkoa tympääntymisestä.