Feniä voisi perustellusti pitää Yhdysvaltojen länsiosista hyökyvän ”Cascadian black metal” -aallon eurooppalaisena jälkijäristyksenä, niin tutun oloisesti bändin musiikki vuoroittain solisee ja ärisee. Toisinaan unenomaiset tunnelmat kuljettavat kuuntelijaa myös Alcestin maailmaan lähettyville. Sekä shoegazen että black metalin maailmasta kiinnekohtia löytävä Epoch on nimensä mukaisesti eeppinen, ylväistä crescendoista voimansa hakeva teos, joka reilun tunnin mitassaan ei ole mitään aivan helppoa kuunneltavaa.

Vaikka olen kuunnellut Epochia jo melko paljon, suhtaudun levyyn edelleen kovin kaksijakoisesti. Parhaimmillaan materiaali on Half-light Eternalin tavoin melodisesti koskettavaa ja vaihtelevaa, ja muutamat hienot hetket tuovat mieleen jopa Katatonian Brave Murder Dayn shoegaze-teemat. Tällaisia piirteitä esitellään esimerkiksi Ghost of the Floodissa. Ärhäkämpinä hetkinä Fen ei puolestaan vakuuta yhtä varauksetta. Esimerkiksi Carrier of Echoesin liian äkkinäinen vaihtelu eri tyylien ja tunnelmien välillä tekee biisistä puolihuolimattoman ja hätäisesti kootun oloisen. Toki tästäkin yli kymmenminuuttisesta sävellyksestä, etenkin sen loppupuolelta, löytyy kaunis teema poikineen, mutta kokonaisuus kärsii heikosta alusta harmillisen paljon.

Epochiin pitää keskittyä todella tarkasti, muuten se valahtaa korvakäytävien läpi jättämättä itsestään minkäänlaista muistijälkeä. Levy kyllä palkitsee keskittymisen mutta on samalla harvojen hetkien kuunneltavaa – ainakin itselleni. Tiiviimpi kokonaisuus on Fenin tapaiselle, leveällä pensselillä maalaavalle yhtyeelle ristiriitainen toive, mutta mielestäni bändi voisi huoletta ja rohkeasti karsia ilmaisustaan ne ilmiselvimmin black metalin suuntaiset elementit, koska ne eivät alkuunkaan kestä vertailua bändin tunteikkaampiin hetkiin. Ne eivät lopulta tuo Epochille edes rosoisuutta, jos levy nyt sitä varsinaisesti tarvitsisikaan.

Vaikka Feninkin musiikki ottaa monesti oman suuntansa, eikä taivu selkeisiin rakenteisiin, on se vaikkapa Wolves in the Throne Roomiin verrattuna hieman vähemmän jamittelevaa menoa. Tietty sattumanvarainen purskahtelevuus tuo Fenin ilmaisuun joka tapauksessa hyvän mausteen. Samalla tosin sovitukset jäävät ajoittain hieman köykäisiksi. Tyylissä niin tyypillisen, heleästi ja teflonmaisesti helkkäävän kitaranäppäilysoundin voisi korvata esimerkiksi maanläheisemmällä ja persoonallisemmalla akustisella kitaralla, eikä Fen pysty muutenkaan tuomaan kappaleiden välille riittävästi vaihtelua. Kappaleiden sisällä vaihtelua monesti on etenkin siinä mielessä, että aivan taivaallisen kauniista teemoista vaihdetaan lennossa mitä mitäänsanomattomampaan sahaukseen. Ailahtelevuudestaan huolimatta Epoch on tutustumisen arvoinen albumi.