Ruotsalainen Torture Division teki hienon päätöksen, kun päätti sittenkin antaa pirun kovien demojensa muuntautua myös täyspitkän levyn muotoon. Tästä saatiin esimakua jo viime vuoden puolella ilmestyneen With Endless Wrath We Bring Upon Thee Our Infernal Torture -debyyttilevyn muodossa, joka sisälsi yhtyeen neljä ensimmäistä tekelettä yksissä kansissa. Evighetens Dårar jatkaa tästä, sisältäen kansissaan kolme seuraavaa demoa, toisin sanoen demot Evighetens Dårar I - III.
Homman nimi on täsmälleen sama kuin ekalla kerralla: tuhtia, raskasta ja surmaavan kovaa ruotsalaista death metalia perinteitä kunnioittaen. Mukana on niin mättöä, lyijyisempää hidastelua kuin myös sverige mamman melodiaa alan veteraanibändien muodossa. Nimellisesti: Entombed & Dismember kuuluvat läpi - tietysti vain hyvässä mielessä.
Kuten arvata saattaa, Torture Division ei missään mielessä uusi genreä tai tee mitään aiemmin kuulematonta. Sen sijaan se keskittyy hyvin perusasioihin, kuten tiukkaan soittoon, hyviin sävellyksiin ja timattiseen soundimaailmaan - maukkaasta örinälaulusta puhumattakaan. Osa biiseistä, etenkin levyn alkupuolella on itse asiassa vielä hiukan tiukempaa jälkeä kuin itse kokonaisarvosana, mutta ehkä taso hieman lässähtää tai menoon turtuu, sillä aivan puhtaan erinomaiseksi en levyä kehtaa kutsua.
Tiukka paketti on kuitenkin kysessä, niin hitaampien kuin rivakampienkin osioiden kohdalla. Torture Division jättää edellisen julkaisunsa tavoin nälän kuulla lisää, vielä tiukempaa materiaalia. Toivotaan, että tätä myös tulevaisuudessa tarjotaan.
19.01.2011, Serpent |