Piti tämäkin sitten kokea: mukaprogressiivista pianometallia, kiitos kanadalaisen Icewindin. Again Came The Storm on yhtyeen ensilevytys, tarjolla on power metalia taatulla tuplabasarihölkällä, peruspoweria monimutkaisempia kitarointeja – sekä joka halvatun kappaleessa kilkuttava piano.
Piano-osuudet voivat toimia hevissä, ei siinä, mutta esimerkiksi reipas ja menevä Blood Stained History vääntyy taustalla levottomasti pimputtavan pianon takia vain hämmentäväksi kokemukseksi. Kai tämä on sitten sitä progressiivisuutta, kun hevibändin taustalle palkataan adhd-jatsipianisti semi-improvisoimaan?
Taitoa yhtyeeltä selvästi löytyy, mutta sitä ei osata hyödyntää. Kitarasooloissa nopeus tuntuu olevan tärkeämpi tekijä kuin melodisuus, rumpali jaksaa rytyyttää tuplia liki jatkuvasti (ja osaa paukuttaa muitakin – esimerkiksi kaikkia – patoja puoli minuuttia kerrallaan, kuten My Own Tragedyn lopussa) ja laulajakin tuo mieleen Olaf Hayerin (Dionysus, Luca Turilli ja mitälie). Laulaja Gabriel Langelierin takia Icewindia voi kuvailla astetta progemmaksi Dionysukseksi kera taustapianistin.
Muodollisesti pätevän yhtyeen kertosäkeissä on ajoittain hienoja melodioita, mutta koko pakettia vaivaa sekavuus. Tuottajalle olisi ollut käyttöä, sävellysten ja etenkin sovitusten punaiset langat ovat useammin hukassa kuin hallussa. Jotain kertoo se, että levyn paras kappale on ripeä ja suoraviivainen kakkosraita Blood Stained History – levyn lyhyin kappale, muuten. Tällaisenaan Again Came The Storm kuulostaa vain demolta. Tuottaja olisi ainakin toivottavasti saanut kappaleet etenemään järkevämmin ja osannut napsia liiat pianonpimputukset pois.
Toki piano toimii mausteena, mutta tällä kertaan mitään muuta ei ole tarjolla, The Happeningin jousia lukuunottamatta. Tosin nekin saattavat olla aitoja, sillä tämänkin kohdan taustalla pimputtaa – aivan niin, piano.
Icewindin laulaja jätti juuri yhtyeen ja keskittyy jatkossa oopperauraansa. Yhtye lupailee "uudenlaista artistista linjausta" naislaulajan myötä. Yhtyeen hakeman naislaulajan kriteereinä on sopiva ikä ja ulkonäkö. Laulutaidoilla ei liene väliä. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä osoitteeseen imthenexticewindsuperhotchixsinger@icewind.ca. Ja ei, tämä ei ollut vitsi. Ikävä kyllä. Jatkossa lienee siis entistäkin taiteellisempaa ilmaisua luvassa. Odotan henkeäni pidätellen mitä tuleman pitää. Ehdotan, että muutkin Icewindiin tutustumaan päässeet kokeilevat samaa.
17.01.2011, Ossi Jääskeläinen |