Saksa on näköjään täynnä esihistoriallisia hevibändejä, joista kukaan ei ole koskaan kuullutkaan. Esimerkiksi Möllnin kaupungista tuleva Black Hawk perustettiin jo 1981 ja julkaisi ensimmäisen laajempaan levitykseen päässeen EP:nsä 1989. Debyyttialbumi ilmestyi heti kohta siihen perään eli vuonna 2005. Ilmeisesti noiden 16 välivuoden aikana on biisejä ehditty tehdä, sillä Straight To Hell  on yhtyeen neljäs täyspitkä.

Täysverisestä toisen divisioonan teutoniheavystähän tässä on kysymys. Referensseiksi käyvät vaikkapa Rebellion, Accept ja Saxon, joista viimeksi mainitun Crusaderista levyllä on cover-versiokin. Vokalisti Udo Bethke nääntää enkkua brutaalin germaanisti (esimerkiksi kolmosbiisissä "shyyt shyyt" ja Crusaderissa "don't liff mi aloun") ja äijän karski laulusoundi soundi löytyy Udon ja Biffin välimaastosta.

Gamma Rayn Dirk Schlächter on ruuvannut platan orgaaniset soundit komeasti kohdalleen, mutta kun joka ikinen riffi, melodianparsi, jengikuoro ja klassisen musiikin merkkiteoksista lainaava kitarasoolo on kuultu ennenkin, keskitempo hallitsee eikä mielikuvitus juuri albumia läsnäolollaan valaise, niin lähinnä väsyttäväksihän tämä pitkässä juoksussa muodostuu. Nimikkobiisin, Strangerin ja tiluinstrumentaali Crystal Shark Pt. 1:n reippaampi meno herättävät horroksesta tuokioksi, mutta perusjunnaus ja pliisut balladit vievät pian takaisin unten maille.

Eipä paljon lämmitä, mutta jos farkkuliivit ja Headbanger's Open Air ovat ne maailman kovimmat jutut, niin ihme on, jos ei myös Black Hawk kelpaa.