|
01. Sonikku
02. Araukarisei
03. Neu
04. Kokubyaku Hanamizu
05. Subayai
06. Fuhounyuugoku
07. Gairon
08. Sanatn
09. Shinbaru
|
C-Earthin syvä sludge ja murskaava haahuilu tekevät Sallysta mitä epätodennäköisimmän kandidaatin radiosoittoon, varsinkin kun kappaleiden pituudet heittelehtivät viiden ja 12:n minuutin välimaastossa. Siis 5-12 minuuttia doomahtavaa nuokuntaa kerrallaan. Ei sooloja, ei liidejä, ei fillejä eikä sampleja. Sally rakentaa aivan järjettömän raskasta äänivallia.
Kuten yo. kuvauksesta voi päätellä, Sally ei ole sitä musiikkia, jolla piristät itseäsi. Se ei ole myöskään rakastelu- tai tanssimusiikkia. Se ei myöskään ole suunniteltu sulateltavaksi yksittäisinä suupaloina. C-Earthin annoksekseen tilaamalla saa vatsansa ongelmiksi mädän, huonosti keitetyn lehmän pään, johon luultavasti jo nielaistessa tukehtuu. Ajoittain levyn kuunteleminen aiheuttaa pahoinvointia jopa siinä määrin, että kuuntelun tahtoisi lopettaa. Kyllä, Sally on infernaalista sludgea, joka vetää mielen matalaksi kuin paska päivä paikallisella rämeellä. Legendaarinen doom-tuottaja Billy Anderson on varmistanut, että nämä brittipaskiaiset kuulostavat juuri niin rumalta kuin inhimillisesti on mahdollista.
Kun auraaliseen ongelmaan lisätään vielä se, että levyn biisit on nimetty japaniksi, saat askarrella aikasi Googlen kanssa löytääksesi jonkinlaisen nettisanakirjan jolla saisi jotain tolkkua koko hommaan. Minusta levyn ainoa parempi kappale oli Japanin bonusraita Sanatn, joka tietysti saattaa olla sisäpiirin vitsi, kun tässä kuitenkin aika syvällä Nipponin vesissä kahlataan. No, oli miten oli ja teki mitä teki, ainakaan krapulaasi Sally ei tule parantamaan.
05.08.2003, Starbuck |
|
