Uusintajulkaisuden hyvyydestä ja huonoudesta, tai ylipäätään tarpeellisuudesta, voi olla montaa mieltä. Osa vastustaa silkasta periaatteesta, toiset taas tsekkaavat puhtaasta kuriositeetista mistä on kyse ja kaipa näille myös joitain oikeita faneja löytyy. Aina kuitenkin löytyy yksilöitä, joiden mielestä jo pelkkä idea moisesta vastaa pyhäinhäväistystä, tai on ainakin tuhoontuomittu epäonnistumaan. Toisin sanoen "kuulematta paskaa". Siinä kohtaa herää kuitenkin kysymys: voiko hyvistä biiseistä alkujaankin tehty levy olla uudestaan nauhoitettuna paskaa, millään tasolla? Ideahan on kuitenkin samoissa biiseissä, vähän kuin live-levyissäkin.

Olipa tuomio mikä tahansa, Manowar teki rohkean (tai röyhkeän) tempun koskiessaan Battle Hymns -levytykseensä tekemällä siitä vuoden 2011 version lisänimikkeellä MMXI. Mitä tämä roomalaisin numeroin koristeltu tekele sitten voisi tuoda lisää alkuperäiseen nähden, bonusraidat pois lukien? Paremmat soundit? Karhistuneen Eric Adams -äänen? Siinähän se suunnilleen sitten olikin. Entä sitten, BHMMXI toimii silti kuin se kuuluisa raiteilla kulkeva vessa.

Jätän suosiolla vertailut alkuperäislevyyn pois, sillä ne eivät lopulta ole kovinkaan relevantteja. Alkuperäistä sokeasti fanittavat tuskin tähän koskevat ja jos koskevatkin, vertailu tapahtuu viime kädessä omien korvien välissä, omin subjektiivisin kokemuksin, eikä sitä kukaan toinen Manowar-fani voi toisin tuomita tai määrittää. Sen sijaan, kurkistetaan levyn sisälle vuoden 2010 fiiliksellä, kokemuksella ja tunteella.

Battle Hymns MMXI on ehtaa 1980-luvun heviä, mutta 2010-vuoden soundeilla. Toisin sanoen, se kuulostaa sekoitukselta nykypäivän Manowaria ja toisaalta sitä 80-lukulaisuutta, hyvässä ja huonossa. Meille uudempaa(kin) Manowaria fanittaville MMXI on käytännössä suoraa loogista jatkoa bändin viimeisimmälle studiokokopitkälle, että myös sen jälkeen julkaistulle Gods of War Live -levylle. Toisin sanoen vanhan ja uuden ristisiitosta, mutta sillä erotuksella, että tällä kertaa kyse ei ole live-tekeleestä.

Itse biisimateriaali on hyvää, ellei jopa erinomaisuutta kosiskelevaa, ja onkin hienoa, että lähemmäs kolmenkymmenen vuoden takainen sävellystyö toimii yhä edelleen. Paljon on biiseissä toki sellaista, mitä ei enää löydy uudemmista Manowar-levytyksistä ja toisinpäin, ja pitkälti kappaleiden toimivuus onkin siitä kiinni miten paljon pitää minkäkin Manowar-vaiheen menosta. Omissa kirjoissani Battle Hymns ei ole koskaan edustanut bändin parhaimmistoa, joten uusintatekeleelle on paikkansa parempine, jykevämpine soundeineen. Toisaalta, joku Battle Hymn on taas sellaista mahtipontisuutta ja paatosta, ettei paremmasta väliä. Ja löytyyhän tältä uusiolta myös näyttelijälegenda Sir Christopher Lee hoitamassa puhetonttia Dark Avengerin alussa.

Fanitusta tai ei, Battle Hymns MMXI on kova levy ja jo siksi tavallaan julkaisunsa ansainnut. Se, onko se tarpeellista hankkia hyllyyn muiden Manowar-levyjen jatkeeksi, onkin kokonaan toinen kysymys ja siihen voi vastata vain oma sisäinen Manowar-fanikerrointekijä. Hyvää, laadukasta ja erinomaisesti tehtyä, aitoa heavya tämä levy kuitenkin on, siitä ei päästä mihinkään.